Tekstiversio

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus

Tekniikan alan valmentava koulutus

Valmentava I, 20 - 80 ov

Kiipulan toimipaikka

Koulutus on tarkoitettu opinnoissaan tai arkielämässään erityistä tukea tarvitseville nuorille tai nuorille aikuisille, joilla ammatin- ja jatkokoulutuspaikan valinta on vielä avoin.

Opinnot valmentavat erityisesti tekniikan ja liikenteen alan perustutkintoa ja tekniikan alan työtehtäviä varten.

Koulutuksen kesto on pääsääntöisesti yhden lukuvuoden mittainen.

Miten opiskellaan?

Tavoitteena on, että opiskelija saa todenmukaisen kuvan sekä tekniikan ja liikenteen alan että halutessaan myös muiden alojen ammatillisesta koulutuksesta.

Koulutus antaa valmiuksia ammatin opiskeluun työvaltaisesti ja työelämään. Lisäksi opiskelijan toimintakyvyn edistyminen sekä arkielämän taitojen että yhteiskunnassa toimimisen osalta on yksi päätavoitteista.

Koulutuksen tavoitteena on valmentaa ja ohjata opiskelijoita luottamaan omiin kykyihinsä, selviytymään päivittäisistä elämän tilanteista ja kehittämään arkielämässä tarvittavia valmiuksia.

Koulutuksen aikana pyrimme myös kehittämään jatko-opiskeluvalmiuksia.

Mitä opiskellaan?

Opinnoissa syvennetään aiemmin opittua ja vahvistetaan opiskeluvalmiuksien kautta uuden oppimista. Tavoitteena on opiskeluvalmiuksien, itsearviointi- ja arjenhallintataitojen kehittyminen sekä jatko-opintosuunnitelmien selkiytyminen.

Opetuksessa painotetaan toiminnallisuutta, yhteistyötaitoja ja omien vahvuuksien kautta oppimista. Opiskelu on työvaltaista ja tekemällä oppimista.

Opiskelijat tutustuvat oppilaitosten koulutustarjontaan kokeilujaksoilla. Työelämästä ja eri ammateista he saavat tietoa vierailemalla erilaisilla työpaikoilla ja työelämään valmentautumisen jaksoilla.

Lisäksi opiskelijat harjoittelevat itsenäisen elämän taitoja, kuten ruoanvalmistusta, siivoamista, itsestä huolehtimista sekä yhteiskunnan palveluiden käyttämistä. Itsenäisen elämän taitoja he harjoittelevat asuntolassa tai asumisjaksoilla.

Mitä koulutuksen jälkeen?

Opintojen aikana jokaiselle opiskelijalle laaditaan jatkosuunnitelma.Se tarkoittaa suunnitelmaa esimerkiksi siitä, millaiseen ammatilliseen koulutukseen tai työhön hän voisi suuntautua. 

Tunnisteet: erityisopetus, janakkala, kiipula, valmentava koulutus

Lisätietoja koulutuksesta:

opettaja Jarmo Tapaninen
puh. 050 3955 521
jarmo.tapaninen(at)kiipula.fi