Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus
Valmentava II, 40-120 ov
Forssan toimipaikka
Koulutus sopii nuorelle, jonka tavoitteena on oppia itsenäisen elämän taitoja omien edellytysten mukaisesti ja valmentautua työelämään.
Opiskelijan tarpeiden mukaan koulutusta voidaan painottaa joko työhön sijoittumiseen, itsenäisen elämän taitojen opiskelemiseen tai omatoimisuuden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
Koulutus voidaan järjestää myös siten, että se vastaa vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden tarpeisiin.
Koulutus kestää 1–3 lukuvuotta.
Miten opiskellaan?
Koulutus toimii Forssan ammatti-instituutilta vuokratuissa tiloissa Saksankadulla. Opiskelu tapahtuu pienessä ryhmässä, jossa sosiaalisia taitoja harjoitellaan päivittäin arjen tilanteissa.
Opiskelijoiden tavoitteet suunnitellaan heidän omien toiveidensa ja edellytystensä mukaisiksi yhteistyössä vanhempien ja/tai muiden lähihenkilöiden kanssa. Koulutuksen aikana tehdään yhteistyötä myös eri kuntoutustahojen kanssa esim. kuntoutusohjaajien, sosiaalityöntekijöiden ja fysioterapeuttien.
Koulutuksessa harjoitellaan itsenäisen elämän valmiuksia mahdollisimman käytännön läheisesti. Opinnoissa painotetaan toimintakykyä edistäviä taitoja mm. kotitalous- ja kodinhoitotaitoja, yhteiskunnassa toimimista, itsestä huolehtimista ja terveellisiä elämäntapoja.
Mitä opiskellaan?
Opiskeluvalmiudet on opintokokonaisuus, jossa harjoitellaan mm. suullista ja kirjallista ilmaisua, arkimatematiikkaa ja tietotekniikan perusteita.
Opiskelijat opiskelevat työelämävalmiuksia omien edellytystensä mukaisesti. He tutustuvat erilaisiin työpaikkoihin ja työtehtäviin.
Koulutuksen aikana heillä on mahdollisuus mennä koulutuskokeiluihin eri oppilaitoksiin löytääkseen soveltuvan jatko-opintopaikan.
Mitä koulutuksen jälkeen?
Koulutuksen jälkeen opiskelijat voivat työllistyä omien edellytystensä mukaisiin työtehtäviin työpaikoille, työkeskuksiin, päivätoimintaan tai he voivat hakeutua jatko-opintoihin.
Lisätietoja:
opettaja Satu Tapio, gsm 050 5275 173
sähköposti: satu.tapio(at)kiipula.fi
Kiipulan ammattiopisto
Forssan toimipaikka
Saksankatu 46, F-rakennus
30100 Forssa
Tunnisteet: erityisopetus, forssa, valmentava koulutus

Lisätietoja koulutuksista:
opettaja Satu Tapio
puh. 050 5275 173
satu.tapio(at)kiipula.fi
Kiipulan ammattiopisto
Forssan toimipaikka
Saksankatu 46, F-rakennus
30100 Forssa


