Valikko

Oma asunto, oli se sitten pieni huone asuntolassa tai lavea lukaali järven rannalla, on itsenäisen elämän perusjuttu. Sieltä voi lähteä töihin tai juhliin ja sinne voi aina palata. Oma asunto tarjoaa paljon, mutta se myös vaatii asujalta monia taitoja ja kykyä ottaa itsestä vastuuta.

Asuntoloita on noin 70 koulutuksen järjestäjällä. Kuukausittain niissä asuu noin 7500 opiskelijaa ja vuositasolla yli 10 000. Viimeisten vuosien aikana koulutuksen järjestäjät ovat karsineet sivutoimipaikkojaan. Voisi ehkä olettaa, että asuntoloiden määrä ei ainakaan laske tulevina vuosina. Toisaalta lisääntyvä etäopetus mahdollistaa kaukaisemmallakin työpaikalla tapahtuvan oppimisen.

Kiipulan ammattiopistossa asuminen on erottamaton osa koulutusta ja kuntoutumista. Asuminen ja asuntolat ovat olleet Kiipulassa ammatillisen koulutuksen alkuhetkistä, vuodesta 1955 alkaen. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta yhteisöllisyys ja hyvän arjen kokeminen ovat säilyneet asumisen johtotähtinä.

Kiipulassa on kolmella paikkakunnalla yhteensä noin 365 petipaikkaa opiskelijoille. Jututin tätä juttua varten Kiipulan asumisesta vastaavaa palvelupäällikköä Joni Hinkkalaa. Hän johtaa noin 40 hengen työporukkaa, joka vastaa Kiipulan asumisesta ja vapaa-ajan ohjauksesta. Joni nosti esille kolme hyvän oppilaitosasumisen erityispiirrettä: turvallisuus, yhteys pedagogiikkaan ja monipuolisesti osaava henkilöstö.

Turvallisuus vaativan erityisen tuen opiskelijoiden asumisessa on monitahoinen juttu. Monet opiskelijoistamme kertovat peruskoulun aikaisista ahdistavista muistoistaan. Kiusattiin, ei otettu joukkoon, ei hyväksytty sellaisena kuin on. Kiipulan asuntola on monelle ensimmäinen kodin ulkopuolinen paikka, jossa voi turvallisesti olla oma itsensä.

Turvallisuus on psykologista, sosiaalista ja fyysistä. Aikuisuuteen kasvavalle nuorelle tällainen paikka ja olotila mahdollistaa kokeilut ja mokailut. Ihmissuhteissa pitää kokea ihastumiset ja vihastumiset. Omia rajojaan tulee etsiä ja vähän kolistella. Turvallisen ympäristön takaajina ovat vahvat aikuiset ohjaajat.

Asuminen Kiipulassa on aktiivista arjen taitojen opettelua. Useimmat näistä taidoista ovat samoja, joita opiskelija tarvitsee työpaikalla. Sileät vaatteet ja puhdas tukka, riittävästi terveellistä ruokaa ja unta, siistit tavat asuntolassa ja työpaikalla. Jokainen kiipulalainen asuja opiskelee näitä taitoja ja oppii lisäksi hoitamaan omia asioitaan ja tekemään yhteistyötä muiden asujien ja ohjaajien kanssa.

Kiipulan asumisen ja vapaa-ajan henkilöstöllä on monenlaista osaamista ja työkokemusta. Vaativan erityisen tuen opiskelijoille asuminen on yksi opiskelun tuen muoto. Opiskelijoilla kasvussa ovat mielenterveyden ongelmat ja sosiaalisesti haastava käyttäytyminen. Asumisen ohjaajien on myös tunnettava erityisen tuentarpeen syyt ja seuraukset.

Ammatillisen vaativan erityisen tuen koulutuksessa asumisella on tärkeä pedagoginen tehtävä. Asumiseen liittyvät tiedot ja taidot tuottavat asujille eväät osallisuuteen. Asumisessa saadaan turvallisesti onnistumisen kokemuksia, joiden päälle on hyvä rakentaa luottamus itseen ja siihen, että koulutuksen jälkeen pärjää maailman tuulissa.

Yleisten ammatillisen toisen asteen oppilaitoksien opiskelija-asuminen on järjestetty monella tapaa. Tuki ja ohjaus vaihtelevat asujan täydestä itsellisyydestä erityisen tuen jatkuvaan läsnäoloon. Resurssien salliessa asuminen kuitenkin muodostaa oppilaitokselle hyvän kumppanin ammattiin kasvamisen prosessissa.

Tervetuloa mukaan asumisen päiville:

Kirjoittajana on Kiipulan kehitysjohtaja Petteri Ora