Valikko

Kiipulan ammattiopiston opiskelijakunnan hallitus ja tuutorit järjestävät yhdessä ammattiopiston kanssa opiskelijoille maskikampanjan. Kampanjan tarkoituksena on luoda positiivista asennetta kasvomaskeja kohtaan sekä muistuttaa niiden käytön tärkeydestä.

– Kampanjan ideana on suunnitella opiskelijaryhmälle oma luokkamaski ja keksiä iskulause maskinkäytön tärkeydestä, vapaa-ajanohjaaja Juho Aholaakko kertoo ideasta.

– Nyt tehdään kasvomaskien käytöstä yhdessä tyylikästä! Maskien käyttö on hyvin ajankohtaista, ja tällä pienellä teolla pystymme pitämään huolta toinen toisistamme, Aholaakko jatkaa.

Idea lähti Kiipulan ammattiopiston apulaisrehtori Anne Saaren käsistä.

– Apulaisrehtorimme otti yhteyttä ja kysyi voisiko maskien käyttöön järjestää kampanjan yhteistyössä opiskelijakunnan, vapaa-ajan ja ammattiopiston kanssa. Tartuimme haasteeseen ja melko nopeasti pääsimme jyvälle, kuinka hommaa lähdetään toteuttamaan, Aholaakko kertoo.

Kampanjassa tuunataan oman opiskelijaryhmän kanssa kangasmaski sekä suunnitellaan iskulause kasvomaskin tärkeydestä. Kuvista ja iskulauseista tehdään julisteita, joita jokainen toimipaikka voi halutessaan tulostaa näkyville.

– Pienenä porkkanana sisällytimme vielä kilpailun kampanjan yhteyteen. Eniten ääniä saanut kokonaisuus tullaan palkitsemaan lahjakortilla.

Voittajaryhmän äänestäminen ja palkitseminen tapahtuvat tammikuussa 2021. Tuotoksia tullaan esittelemään myös sosiaalisessa mediassa alkuvuonna.

– Iso kiitos kaikille suunnittelussa ja toteutuksessa mukana olleille tahoille jo tässä vaiheessa! Kuten monessa muussakin, niin tässäkin asiassa parhaaseen lopputulokseen päästään yhteisvoimin, Juho Aholaakko kiittelee.