Otsikon highwaytä pitkin saapui viikolla 50 reilut parikymmentä venäläistä Kiipulaan tutustumaan suomalaisen erityisopetuksen saloihin. Vaikka rajanaapureita ollaankin, on erityisopetuksessa ja vammaisten koulutuksessa paljon eroavaisuuksia niin toteutuksessa kuin arvoissakin. Vieraat olivat erityisopetuksen ammattilaisia, mukana oli myös pari opiskelijaa.

Työpaikoilla tapahtuu

Vanajanlinnan arvokkaassa ympäristössä tutustuttiin työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Kiipulalla on tuossa perinteikkäässä matkailupaikassa useita eri alojen opiskelijoita työpaikkajaksolla. Venäjän ammatillisessa koulutuksessa työpaikkajaksot ovat paljon meikäläisiä lyhyempiä, ehkä viidennes opinnoista. Suunnittelu, ohjaus ja arviointi kiinnostivat vieraitamme.

Suomalaisissa oppilaitoksissa emme kovin paljon puhu ”vammaisten” koulutuksesta. Korvaamme useimmiten sen sanan käsitteellä ”erityistä tukea tarvitsevat”. Venäläisten kanssa kuitenkin keskustelussa (tulkin avulla) puhuttiin vammaisten koulutuksesta. Tuen tarpeet ja ylipäänsä käsitys ihmisten koulutettavuudesta on hieman toinen kuin meillä.

Yksi kysymys Vanajanlinnassa oli, että kuinka hieno hotelli suhtautuu vammaisiin asiakaspalvelussa. Venäjällä vammaiset, tai erityistä tukea tarvitsevat siis, ovat ylipäätänsä paljon vähemmän esillä. Vieraidemme mukaan yrityksissä ei ole tapana laittaa vammaista opiskelijaa tai työntekijää etulinjaan. Toisaalta Venäjällä on järjestelmä, jossa yli sadan hengen yrityksillä on velvollisuus palkata tietty määrä vammaisia ihmisiä työhön.

Venäläinen vierailuryhmä Kiipulassa.

Opettajien autonomiaa ja luottamusta opiskelijoihin

Viimeisenä päivänä kysyin, että mikä oli erityisesti hyvänä asiana jäänyt mieleen. Aika moni nyökytteli puheelle, jossa ylistettiin Kiipulan (ja Ammattiopisto Liven, jonka kokkikoulutuksessa vierailimme) opetushenkilöstön rentoutta, hyvää fiilistä ja sitoutumista työhön. Venäjällä opettajilla on kuulemma paljon kovempi kontrolli työssään.

Myös vieraittemme mukaan pumaskat opettajien pöydillä ovat valtavia suomalaisten pöytien tyhjyyteen verrattuna. Lohdutimme ihmettelijöitä sillä, että meidän pumaskamme ovat vain netin puolella - mutta paljon niitä on edelleen. Kiipulan Riikka Lehto esitteli Venäläisille digi-ihmeitämme. Venäjälläkin opetusdigiä on, mutta suurkaupungit ovat tässä selvässä etulyöntiasemassa.

Myös opiskelijoiden kohdalla ihmeteltiin luottamusta ja autonomiaa. Sehän näkyy jo työssä oppimisessa, jossa ei kurkita niskan takana valvomassa tekemistä. Tähän liittyen suomalainen näyttöjärjestelmä herätti pitkät keskustelut. Kuinka sama asia voidaan oppia eri ympäristöissä ja ilman standardisoituja lomakkeita? Noh, tutkinnon perusteet, HOKS ja osaamisen arvioinnin käytännöt seliteltiin.

Ammattitaitokilpailut: Abilympics 2021

Pontimena koko reissun takana oli se, että Venäjä on sitoutunut järjestämään Abilympics-kilpailut toukokuussa 2021 Moskovassa. Abilympics on noin viiden vuoden välein järjestettävä maailmanlaajuinen vammaisten ammattitaitokilpailu. Edellisen kerran se järjestettiin Bordeaux´ssa 2015. Myös Suomesta ja erkkaoppilaitoksista oli kilpailijoita mukana.

Venäjä on liittynyt kansainväliseen Abilympics-perheeseen 2015 ja järjestänyt sen jälkeen jo viidet kansalliset A-kilpailut. Viimeisin näistä pidettiin Moskovassa marraskuun loppupuolella. Osallistujia oli järjestäjien mukaan noin 1300 kaikkialta valtavan Venäjän 85 hallintoalueelta. Allekirjoittanut vieraili kisoissa yhdessä Abilympics-ekspertti Matti Kauppisen kanssa. Yleisnäkymä kilpailuista oli varsin vakuuttava ja osallistujien into ja ilo käsin kosketeltavaa. lisää matkastamme Skills Finland ry:n sivuilla.

Kansainvälisten kilpailujen järjestäminen on monella tapaa haastavaa puuhaa. Venäjällä kyllä peruskuvio osataan. Muistelkaapa Sotshin olympialaisia, futiksen MM-kisoja tai WorldSkills kisoja Kazanissa kuluvan vuoden elokuulta. Toisaalta sisällöllisesti venäläiset kollegamme kaipaavat tukea ja tiedonvaihtoa. Suomen vierailu oli alku yhteistyölle, jossa asiantuntijat Suomesta ja Venäjältä (ja muualtakin tottakai) pääsevät yhdessä keskustelemaan A2021-projektin parhaasta mahdollisesta toteutuksesta.

Sydämelliset vieraamme lähtivät hyvillä mielin takaisin kotimaahan. Yhtä aktiivista vierasporukkaa näkee harvoin. до встре́чи / do svidanija!


 Vierailu kruunaa vilkkaan kansainvälisen vuoden. Kaikkiaan Kiipulasta, kattavasti eri aloilta ja paikkakunnilta, lähti maailmalle uutta oppimaan 61 opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä. Vajaa puolet luvusta on opiskelijoita, sitten on opiskelijoiden mukana matkanneita opettajia ja ohjaajia ja vielä viitisentoista henkilöstön edustajaa, jotka kävivät muutaman viikon opintoreissulla jossain Euroopan kolkassa. Kiipulassa vieraili vuoden aikana useita kymmeniä koulutuksen ihmisiä kahdeksasta eri maasta.


 Petteri Ora / Heidi Honkajuuri