Kansainvälinen Career Guidance for Inclusive Society -konferenssi järjestettiin Slovakian Bratislavassa 11.-13.9.2019. Konferenssin ohjelma vaikuttavine puhujineen herätti kiinnostuksen osallistua tähän tapaamiseen ensimmäistä kertaa. Hyvin pian tulin huomanneeksi, että tämä kerta ei jäisi viimeisekseni. Työni uraohjauksen maakunnallisessa Työuralle-hankkeessa on siten vienyt minut yllättävillekin urille ja olen löytänyt mitä eriskummallisimpia asioita opikseni tähänastisella matkallani. Tähän konferenssiin lähtö kiinnosti myös siksi, että hanke voisi tätä kautta saada laajaa, kattavaa tietoa sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta ja erilaisista erityisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden työllistämisestä.

Bratislavan konferenssin järjestäjänä toimi kansainvälinen organisaatio IAEVG, joka on lyhennys sanoista International Association for Educational and Vocational Guidance. Konferenssi oli järjestyksessään jo 43. Tapahtumalla on siis varsin pitkät perinteet. Esitettyjä puheenvuoroja oli useista eri maista, ja ylipäätään ongelmat näyttäytyivät mielestäni hyvin samankaltaisilta all over the world. Tosin on muistettava, että Pretoriassa ihmisten eriarvoisuus on täysin eri luokkaa kuin vaikka Amsterdamissa. Meidän suomalaisten voi olla vaikeaa käsittää sitä, kuinka tasa-arvoisessa yhteiskunnassa oikeastaan elämmekään, kun tarkastellaan asiaa köyhyysmittareilla. Niin totaalista osattomuutta ei laajasti omassa maassamme ole, mitä on monessa muussa maailman maassa.

Yleistettäviä seikkoja eurooppalaisella tasolla löytyi kuitenkin. Esimerkiksi saksalainen Katja Driessel-Lange tutkimustiimeineen oli selvittänyt, että sukupuoli ja sosiaalinen tausta ovat merkityksellisiä tekijöitä myöhemmän menestyksen ja urakehityksen kanssa. Asia lienee äärimmäisen ajankohtainen Saksassa, sillä esiin nostettiin myös maahanmuuttajuuden merkitys urasuunnittelussa – Saksassa kun maahanmuuttajien määrä on selvästi suurempi kuin Suomessa. Saksaan verrattuna kuitenkin ohjauksen antajat ovat toista maata. Saksassa nimittäin ohjauspalveluja tuottavat yksityiset palveluntuottajat, joten tutkijaryhmän esitellessä tutkimustaan he totesivat, että ohjauksen laatu on varsin kirjavaa. Varsin naiivia olisi kuvitella, että Suomessakaan ohjaus olisi kaikkialla täysin tasalaatuista. Koen, että lähempänä sitä meillä kuitenkin ollaan.

Ohjaus on myös huomioinnin muoto

Koska konferenssi järjestettiin Slovakiassa, oli puheenvuoro tarjolla myös paikalliselle uraohjaukselle. On muistettava, että Slovakia on vielä kovin nuori valtio itsenäisenä, joten tekemistä monen prosessin kanssa on.

Puhujina toimivat Tomas Sprlak ja Lenka Martinkovicova. He näkivät, että eriarvoisuus on lisääntymässä Slovakiassa. Verrattuna Suomen viimeaikaisiin tilastoihin, joiden mukaan meillä naiset työllistyvät miehiä paremmin, tilanne on Slovakiassa päinvastainen. Työelämässä rakenne on myös erilainen, sillä Slovakiassa on Euroopan korkein yötyöläisten määrä. Erityistä tukea kouluissa saa, ja puhujat kertoivat, että romanilapset ovat yliedustettuina pienten erityislasten ryhmissä.

Sprlak ja Martinkovicova myös esittivät mielenkiintoisen ajatuksen: voidaanko ohjauksella ehkäistä radikalisoitumista. Suoraa vastausta tähän lienee täysin mahdotonta antaa, mutta en pidä sitä kovin kaukaa haettuna. Ohjaus kaikkinensa on paitsi tukimuoto, myös huomioinnin muoto. Lapsi ja nuori janoaa huomiota itseensä. Se, mistä hän huomion ennemmin tai myöhemmin saa, ohjannee merkittävästi hänen toimintaansa – joko toivottuun tai ei-niin-toivottuun suuntaan. Tässä voi palata kirjoitukseni alkuun ja sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen. Keskusteluun tulisi entistä enemmän nostaa ajatus, kuinka todellinen tasa-arvo, myös ohjauksessa, luo myös yhteiskunnallista turvallisuutta ja loiventaa ääriajattelua. Ihmisen kaikkinainen tyytyväisyys lisää hyvinvointia useilla elämän alueilla, ei vain työssä tai opiskelussa.

Bratislavan linna

Tikapuiden lisäksi ramppeja

Viimeinen keynote-puhuja Bratislavan konferenssissa oli kanadalainen professori emeritus Norman Amundsen. Esiintyjänä hieno, ja hänen vertauskuvaansa käytän vielä lopuksi. Hän sanoi, että meidän on ”tikapuiden lisäksi rakennettava myös ramppeja”. Kaikki tuki kaikille samalla tavalla on utopia – tai ehkäpä ennemmin dystopia. Tikapuut eivät ole mahdollisia, sopivia tai saavutettavia kaikille, eivät myöskään rampit. Emme voi ohjata samalla sapluunalla kaikkia. Meidän on etsittävä keinoja ja malleja toteuttaa uraohjausta, mutta myös oppia ja opettaa solidaarisuutta, ystävällisyyttä ja tunneälyä saavuttaaksemme mahdollisimman ideaalin lopputuloksen.

Mitä sitten konferenssista jäi käteen ja hanketyöhön? Entistä enemmän ja vahvemmin tulee korostaa ohjauksen todellista henkilökohtaisuutta, oikea-aikaisuutta ja jatkumoa. Ohjausosaamista tulee meidän, jotka erityisen tuen kanssa työskentelemme, jakaa entistä laajemmin ja pyyteettömämmin kaikkien saataville. On myös osattava ottaa vastaan oppia siitä, missä ei vielä koe täysin ammattilainen olevansa. Myös meidän ohjausalan ihmisten tulee elää niin kuin opetamme, ja ottaa osaa elinikäiseen oppimiseen.

Kati Jokio
projektipäällikkö, Työuralle-hanke