Tiina Simola

Psykologi

Olen tehnyt psykologin työtä yli kaksikymmentä vuotta ja edelleen ihminen kaikkine eri puolineen kiinnostaa minua erittäin paljon.

Olen työskennellyt työhallinnossa sekä henkilöasiakkaan palveluissa ammatinvalintapsykologina että työnantajapalveluissa rekrytointitehtävissä. Nykyisessä työssäni Kiipula-Aviren kuntoutusasiantuntijana toimin ammatillisen kuntoutuksen parissa, moniammatillisen tiimin jäsenenä. Tehtäviini sisältyy yksilö- ja ryhmäohjausta sekä psykologisten tutkimusten tekemistä.

Olen ikuinen työn ohella opiskelija. Osteopaatin koulutuksesta olen saanut psykofyysistä näkökulmaa ihmiseen. Parhaillaan opiskelen kognitiivisen suuntauksen psykoterapeutiksi Jyväskylän yliopistossa.