Työuralle -hanke on ollut käynnissä reilut kaksi vuotta. Hankkeessa on uudistettu ja kehitetty uraohjausta. Koronakevät toi uudistukseen vielä uudistuksen: uraohjaus piti siirtää verkkoon! Kiipulassa on pitkään kannustettu henkilöstöä kehittämään digiosaamista, ja tässä olimmekin totuuden edessä. Päätimme järjestää opiskelijoille viikoittain urawebinaareja. Webinaarien aiheena olivat mm. kesätyöt, talous- ja työelämäosaaminen, itsetuntemus, yrittäjyys sekä ura ulkomailla.

Webinaareihin osallistuminen oli prosessimaista toimintaa, eikä oppiminen tapahtunut ainoastaan webinaarin aikana. Webinaareissa annettujen oppimistehtävien avulla opettajan oli mahdollista eriyttää ja syventää asioiden käsittelyä sekä syventyä aiheeseen ryhmän kanssa myöhemmin myös tallenteiden avulla.

Osallistuminen webinaareihin opetti opiskelutaitoja opiskelijoille heidän muitakin opintojaan varten. Oli hienoa huomata, että myös vaativan erityisen tuen opiskelijat kykenivät osallistumaan korkeakoulumaiseen opiskelutapaan, kunhan webinaarien sisällöt ja toteutus on suunniteltu oikein. Erilaista sosiaalista kohtaamista ja yhteisöllisyyttä opiskelijoiden kesken sekä webinaarin pitäjien suuntaan syntyi: osallistujia oli parhaimmillaan yli sata, vähimmilläänkin seitsemisenkymmentä.

Webinaareja järjestettiin säännöllisesti, joka keskiviikko noin kahden kuukauden ajan. Sen aikana huomattiin lisäksi, että työnantajayhteistyö oli mahdollista myös verkon välityksellä. Mukana webinaareissa vierailijoina olivat muun muassa työnantaja, opiskelijoita, pankkivirkailija sekä osuuskuntayrittäjä. Webinaarien toteuttaminen ja vierailijoiden mukanaolo oli jopa aikaa säästävää! Opetus- ja ohjaushenkilöstölle kulkeutui webinaareista lisää tietoa siitä, mitä kaikkea uraohjaukseen voikaan liittyä. 

Huomasimme, että digi mahdollisti opiskelijoiden osallistumisen laajemmin hankkeen toimintaan. Lähiopetusaikana pystyimme tarjoamaan uraohjaustoimia ainoastaan kantahämäläisille opiskelijoille. Nyt osallistumaan pääsivät opiskelijat ympäri Suomen.

Aikataulu webinaarien käynnistämiseen oli nopea, mutta nopeat liikkeethän tunnetusti ovat niitä näyttävimpiä. Aikaa jahkailuun ei ollut, vaan oli päästävä toteuttamaan heti. Ennakkoluulottomuus kuvaa ehkä sitä, miten tähän haasteeseen lähdimme, ja se näytti toimivan.

Opiskelijoiden palautteen mukaan ”5/5”, ”tällaista voisi olla enemmänkin” ja ”tuli paljon hyvää tietoa”. Parempaa palautetta tuskin voisi toivoa!

Erityiskiitos kaikille osallistujille – syksyllä taas tavataan.

Työuralle -Trio