Henna osallistui Kiipula-Aviren työllistymistä edistävään kuntoutukseen Vantaalla. Näin hän kertoo kokemuksistaan:

Parinkymmenen työvuoden jälkeen ja kolmen koulutuksen jälkeen minulle tuli totaalinen uupumus. Kovasti aktiivisena tekijänä en olisi ikinä uskonut, että joutuisin tilanteeseen, jossa olin nyt jo useampia vuosia sitten. Toimin ennen yksityisellä sektorilla ja käytin yksityisiä palveluita, kunnes kaikki muuttui. Osaltaan siksi, että minut ohjattiin kunnan tarjoamiin sosiaalisiin palveluihin löysin tieni Kiipulaan ja työpaikkaan, jossa nyt olen.

Lähtötilanteeni oli kovasti huono juuri uupumukseni tähden. Olin ikään kuin aloittamassa kokonaan uutta sekä muuttuneen perhetilanteeni että työtilanteeni takia. Oli hyvä, että tarjottu palvelu oli yksilöity tilanteeseeni eikä katsottu liikaa aikaisempaa työhistoriaani eikä opintotaustaani, vaan palvelu oli aluksi ns. ajan tasalla tilanteeseeni nähden. Vähitellen lisättiin vaativuutta, kun tilanteeni kohentui. Parasta oli luokkatovereiden tuki ja mielestäni mitään ei jäänyt uupumaan. Terveisiä onnistuneelle työryhmälle ja erityisesti Taina Pärnäselle ja Sirkku Tofferille.

Mielestäni saavutin optimaalisen tuloksen, sillä olen nyt palkkatukityössä kaupungilla. Työni on räätälöity muuttuneeseen tilanteeseeni. Aluksi tein varsin rutiiniomaisia tehtäviä, joista sitten työnkuvaani on muutettu pikkuhiljaa vaativammaksi. Tilanteeni on nyt hyvä, sillä teen mielekästä työtä hyvässä yhteistyössä eri tiimien kanssa.