Valikko

Kansainvälinen toiminta

Kiipulan ammattiopisto tukee opiskelijoiden ja henkilökunnan mahdollisuuksia tutustua eri maiden kieliin ja kulttuureihin. Myös sinulla voi siis olla mahdollisuus tutustua eri maiden tapoihin. Kansainvälisyys tukee mahdollisuuksiasi toimia työelämässä, lisää suvaitsevaisuuttasi ja kehittää kielitaitoasi.

Kv-uutisia

Kansainväliseen toimintaan osallistuminen tukee työelämässä menestymistä. Osallistumisen kautta on mahdollisuus parantaa kielitaitoa sekä tutustua eri maiden kulttuureihin ja käytäntöihin. Kokemukset avaavat uusia näkökulmia ja lisäävät erilaisiin tilanteisiin sopeutumista.

Kansainväliseen toimintaan voi osallistua lähtemällä oppilaitoksen rahoittamalle ulkomaan vaihtojaksolle tai osallistumalla oppilaitoksessa järjestettävään kotikansainvälisyystoimintaan. 

Ulkomaan vaihtojaksot

Kiipulan ammattiopisto järjestää kahden viikon kestoisia tuettuja ulkomaan vaihtojaksoja Eurooppaan. Kiipulalla on kumppanuuksia useissa eri Euroopan maissa, mm. Espanjassa, Sloveniassa ja Belgiassa. Vaihtojaksomahdollisuuksia tarjotaan eri koulutusaloille ja niistä tiedotetaan opiskelijoita ja henkilöstöä hyvissä ajoin. Vaihtojaksoja rahoitetaan ensisijaisesti Erasmus+ rahoituksella.

Jaksojen tarkoituksena on vahvistaa työelämäosaamista sekä kehittää osallistujan omia taitoja ja valmiuksia. Kielitaito ja kulttuuriosaaminen ovat olennainen osa vaihtojaksoa. Vaihtojaksot ovat pääasiallisesti työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja sijoittuvat oikeisiin työympäristöihin.               

Ennen kuin ryhdyt pakkaamaan matkalaukkua, muista, että ulkomaan jaksoille et voi singahtaa ”äkkilähtönä”. Jos haluat osallistua ulkomaan jaksolle, sinun pitää sitoutua valmennukseen ja matkavalmisteluihin ennen matkaa. Jaksolle hakeutumisesta saat lisätietoja omalta vastuuopettajalta tai kansainvälisyyskoordinaattorilta.

Kotikansainvälisyys

Ulkomaan vaihtojaksojen lisäksi Kiipulan ammattiopistolla on monipuolisesti myös muuta kansainvälistä toimintaa. Järjestämme erilaisia kansainvälisyyteen liittyviä teemapäiviä ja tapahtumia lukuvuoden aikana sekä vastaanotamme opiskelijoita, vieraita ja vapaaehtoistyöntekijöitä ympäri maailmaa. Tämän lisäksi erilaisten projektien kautta voi tarjoutua mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan.

Lisätietoja

Annemari Syrjänen
Projekti- ja kansainvälisyyskoordinaattori
annemari.syrjanen@kiipula.fi
puh. 040 457 0847

Lue artikkeli erityisopiskelijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta Opetushallituksen sivuilta