Valikko

Historiapolku – Kauppakoulun tontti ja Kiipulakeskus

Valmistunut 2007

Vuonna 1982 rakennettiin kauppakoululle uusi rakennus, joka purettiin tarpeettomana 2021. Tontille tulee monenlaiseen liikkumiseen sopiva ulkokenttä. Opetus on siirtynyt luokkahuoneista aidoissa työpaikoissa toteutettavaksi. 1990-luvulta alkaen Kiipula on laajentanut toimintaansa siten, että koulutusta järjestetään nyt yhdeksällä paikkakunnalla. Kiipulakeskus toimii laajan verkoston komentokeskuksena.

Kiipulakeskuksen ja Kuntoutuskeskuksen paikkeilla sijaitsi aikanaan iso Miina Kiipulan navetta, jonka suurta kokoa moni ihmetteli. Harkot hallintorakennuksessa ovat peräisin vanhasta kivinavetasta.

Koulutustoiminnan alusta lähtien Kiipulassa pyrittiin huolehtimaan opiskelijoiden sosiaalihuollosta. Opiskelijoita avustettiin opiskelun rahoittamisessa; avustusten ja korvausten hakemisessa. Kiipulakeskuksessa toimii tänä päivänä opintotoimisto, joka auttaa nykyopiskelijoita samoissa asioissa.

Opiskelijaterveydenhuollon toiminta nähtiin myös tärkeäksi ammatillisten koulujen toiminnan käynnistyttyä. Aluksi terveydenhoito keskittyi tuberkuloosin tarkkailuun, mutta myöhempinä vuosina toiminta muuntui kohti laajempaa terveyden- ja sairaudenhoitoa. Kiipulassa on lisäksi työskennellyt vuosien saatossa monia muita taitavia ammattilaisia, kuten kuvataideterapeutti ja toimintaterapeutti. Myös asumisen ohjaajat ovat olleet tärkeässä roolissa opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa.

Nykyään Kiipulakeskuksessa työskentelee opiskelijoiden fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten kysymysten parissa opiskeluhuollon työntekijöitä, kuten Janakkalan kunnan tarjoama terveydenhoitaja, lääkäri ja kuraattori. Myös Kiipulan hallinnon työhuoneet ovat Kiipulakeskuksessa ja sen viereisessä rakennuksessa.

”Tekemällä oppii” sopii hyvin Kiipulan koulutuksen ja kuntoutuksen motoksi. Tuberkuloosihoitolan aikaan toipilaat osallistuivat maatilan töihin kukin osaamisensa ja jaksamisensa mukaan. Nykyään Kiipulan opiskelijat oppivat oikeilla työpaikoilla tai oppilaitoksen omissa oppimisympäristöissä. Kiipulakeskuksen Kahvila Libertyssä moni opiskelija on saanut ensi kosketuksen aitoon asiakastyöhön.

Kiipulakeskuksen vieressä on 1988 valmistunut liikuntahalli. Sen salia käyttävät ahkerasti niin opiskelijat kuin henkilökuntakin ulkopuolisia käyttäjiä unohtamatta. Koko historiansa ajan Kiipula on tehnyt yhteistyötä Janakkalan kunnan kanssa ja tarjonnut seudun asukkaille mahdollisuuden käyttää erilaisia tiloja.  

Kaksikerroksinen tiilirakennus, josta yksi seinä purettu. Kaivinkone rakennuksen sisällä.
Kauppakoulua purettiin vuonna 2021.