Kiipulan ammattiopiston järjestyssääntöjen tavoitteena on turvata viihtyisä ja terveellinen opiskeluympäristö sekä opiskelurauhan säilyminen. Jokaisen opiskelijan tulee omalta osaltaan huolehtia koulurauhan säilymisestä. Oppilaitoksen järjestyssäännöt ovat voimassa opiskelujen aikana sekä oppilaitoksen järjestämissä tilaisuuksissa niin oppilaitoksen alueella kuin sen ulkopuolella.

1 § Opiskelijan tulee käyttäytyä asiallisesti ja hyvien tapojen mukaisesti. Pukeutuminen ei saa olla toisia loukkaavaa ja vihaan yllyttävää.

2 § Muiden opiskelijoiden ja henkilökunnan kiusaaminen, nettikiusaaminen, väkivaltainen käyttäytyminen sekä opiskelun estäminen tai häirintä ovat kiellettyjä.

3 § Oppilaitoksen alueelle tai rakennuksiin ei saa tuoda sellaisia esineitä tai aineita, joilla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta.

4 § Opiskelija on velvollinen noudattamaan työturvallisuusohjeita. Opiskelijan on viipymättä ilmoitettava henkilökunnalle työolosuhteissa, työmenetelmissä, koneissa, muissa työvälineissä, henkilösuojaimissa tai muissa laitteissa havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista. Tapaturmatilanteissa opiskelija on velvollinen antamaan välittömän ensiavun ja ottamaan yhteyttä henkilökuntaan.

5 § Opiskelijan tulee osallistua opetukseen, ellei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta. Opintoihin sisältyvät tehtävät tulee tehdä huolellisesti.

6 § Poissaoloista on ilmoitettava välittömästi ryhmäohjaajalle. Tiedossa olevat poissaolot (esim. matkat) sovitaan ajoissa.

7 § Opetuksen ja työssäoppimisen aikana on noudatettava sovittuja työaikoja.

8 § Kiipulasäätiön käytössä olevaa omaisuutta on käsiteltävä varoen ja vahingoittamatta. Tahallisesta vahingonteosta seuraa korvausvelvollisuus. Omaisuuden vahingoittamisesta ja särkymisestä tulee opiskelijan ilmoittaa henkilökunnalle.

9 § Oppilaitos ei korvaa opiskelijan rikkoutunutta tai kadonnutta omaisuutta.

10 § Opiskelijan on käsiteltävä raaka- ja tarveaineita säästäväisesti ja asianmukaisesti.

11 § Kaikkien päihdyttävien aineiden hallussapito, käyttö ja esiintyminen näiden vaikutuksen alaisena on kielletty.

12 § Tupakointi ja sähkötupakan käyttö ovat kiellettyjä oppilaitoksen alueella.

13 § Räjähteiden ja muiden räjähdysherkkien tai syttymisherkkien aineiden, ampuma-aseiden, teräaseiden, muiden vastaavien esineiden ja tarvikkeiden hallussapito ja säilyttäminen on kielletty Kiipulasäätiön alueella.

14 § Järjestyssääntöjen rikkomisesta seuraa kurinpitotoimia.

Jukka Kujala
rehtori

Opiskelijatalojen järjestyssäännöt


Opiskelijatalojen järjestyssääntöjen tavoitteena on turvata viihtyisä ja terveellinen asuminen sekä opiskelurauhan säilyminen. Säännöt sisältävät tietoja opiskelijataloissa asuvien oikeuksista ja velvollisuuksista. Jokaisen opiskelijatalossa asuvan tulee omalta osaltaan huolehtia asumis- ja opiskelurauhan säilymisestä vuorokauden kaikkina aikoina.

1 § Asukkaan tulee käyttäytyä opiskelijataloissa ja niiden ulkopuolella hyvien tapojen mukaisesti. Kaikenlainen kiusaaminen myös vapaa-ajalla on kiellettyä.

2 § Asumisoikeus Kiipulan ammattiopiston opiskelijataloissa edellyttää opintojen etenemistä.

3 § Opiskelijataloissa on vierailuaika maanantaista torstaihin klo 16–20. Vieraita koskevat Kiipulan ammattiopiston opiskelijatalojen järjestyssäännöt ja asukas on vastuussa vieraittensa käyttäytymisestä.

4 § Opiskelijataloissa ei saa majoittua opetuksettomana aikana. Opiskelijataloissa ei saa olla koulupäivän aikana, ellei se liity opetukseen.

5 § Opiskelijataloissa on hiljaisuus klo 22–06.

6 § Kiipulasäätiön käytössä olevaa omaisuutta on käsiteltävä varoen ja vahingoittamatta. Omaisuuden vahingoittamisesta ja särkymisestä on jokainen asukas velvollinen ilmoittamaan henkilökunnalle. Mikäli asukas tai hänen vieraansa tahallisesti vahingoittaa Kiipulasäätiön tai toisen henkilön omaisuutta, on hän korvausvelvollinen.

7 § Kaikkien päihdyttävien aineiden hallussapito, käyttö ja esiintyminen näiden vaikutuksen alaisena on kielletty.

8 § Tupakointi ja sähkötupakan käyttö on kielletty opiskelijataloissa ja piha-alueilla.

9 § Räjähteiden ja muiden räjähdysherkkien tai syttymisherkkien aineiden, ampuma-aseiden, teräaseiden, muiden vastaavien esineiden ja tarvikkeiden hallussapito ja säilyttäminen on kielletty opiskelijataloissa ja Kiipulan ammattiopiston alueelle pysäköidyissä ajoneuvoissa.

10 § Oppilaitos ei korvaa asukkaiden rikkoutunutta tai kadonnutta omaisuutta.

11 § Asukkaalla on velvollisuus ilmoittaa havaitut järjestyssääntöjen rikkomukset välittömästi henkilökunnalle.

12 § Tapaturmatilanteissa asukas on velvollinen antamaan välittömän ensiavun ja ottamaan yhteyttä henkilökuntaan.

13 § Järjestyssääntöjen rikkomisesta seuraa kurinpitotoimia.

Jukka Kujala
rehtori