


Yhteistyö Esperi Teerimäen kanssa kantaa hedelmää
Kiipulan ammattiopisto ja Hämeenlinnassa sijaitseva Esperi Teerimäen hoivakoti ovat aloittaneet yhteistyön vuoden 2023 alussa. Yhteistyö sai alkunsa, kun Esperillä työskentelevä lähihoitaja-tiiminvastaava Heidi Kotiranta kohtasi tammikuussa 2023 messutapahtumassa...
Työ varhaiskasvatuksen parissa on unelmien täyttymys
21-vuotias Janika on yksi Kiipulan ammattiopistosta valmistuneista. Janika opiskeli Hämeenlinnassa hoiva-avustajaksi ja nykyisin hän työskentelee osapäiväisesti lasten päivähoidossa. Tie nykytilanteeseen on ollut välillä mutkikas, mutta Kiipulan ammattilaiset ovat...
Kiipula yhteistyöhön Karhuryhmän päiväkodin kanssa
– Kaikki eläimet on mun lemppareita!, kuuluu innostunutta hihkuntaa lapsilaumasta. – Kyllä se on kaunis, kuuluu pikkutytön huokaisu, kun Kiipulan valkoinen riikinkukko pörhistelee pyrstöänsä. Kiipulan ammattiopisto on solminut kumppanuussopimuksen hämeenlinnalaisen...
Juhlahumua Janakkalassa – opintonsa perustutkintokoulutuksissa päätti 80 opiskelijaa
Kauniisti kukkasin koristeltu Kiipulasali on täynnä iloista puheensorinaa, kun joukko perustutkintokoulutuksensa päättäviä opiskelijoita omaisineen ja opettajineen on kokoontunut juhlistamaan saavutusta. Lähihoitajaksi valmistunut Juuso Nieminen on tuttu kasvo monelle...
Heidi Ahonen matkalla kohti unelma-ammattia
Valkeakoskelainen Heidi Ahonen on hieno esimerkki siitä, miten monipuolinen yhteistyö ja sitkeä työ kantavat hedelmää ja auttavat erityistä tukea tarvitsevaa kohti unelmiensa työpaikkaa. Ahosen matkaa on ollut mahdollistamassa Valkeakosken kaupungin, Marjatta-Säätiön...