Valikko

– Kun tänne tuli, oli kuin kotiin palaisi! kommentoi Kiipulasta toimitilahuoltajaksi valmistunut Ilpo.

Ilpo ja muita toimitilahuoltaja-alumneja oli tiistaina vierailuilla Kiipulan ammattiopiston Janakkalan toimipaikassa. Yleensä valmistuneet opiskelijat on kutsuttu vierailuille valmistumista seuraavana syksynä, mutta nyt mukana oli isompi joukko, sillä koronapandemia esti parin viime vuoden vierailut.

Alumneista oli mukava palata Janakkalaan, ja mukavat muistot tulvivat mieleen.

– Kiipula oli kuin koti. Täällä oli yhteisöllisyyttä ja kavereita. Harrastuksia oli ohjatun vapaa-ajantoiminnan myötä, jatkaa Milla.

Lähes kaikki valmistuneet ovat työllistyneet avoimille työmarkkinoille joko palkkatuen avulla tai ilman. Osa työskentelee juuri heille räätälöidyissä täsmätöissä osapäiväisesti, osa on töissä täysiaikaisesti. Työpaikkoja löytyy eri toimialoilta: päiväkodeista, toimintakeskuksista, vanhainkodeista, hotelleista, asuntoloista ja toimistoista – siivoustyötä kun tarvitaan kaikkialla.

Kiipulassa opintoihin kuuluu myös työpaikalla järjestettävä koulutus. Moni opiskelija onkin työllistynyt paikkaan, jossa on ollut työelämässä oppimassa.

Tuleville ja nykyisille toimitilahuoltajaopiskelijoille valmistuneet toivottivat onnea ja menestystä.

– Tsemppiä! toivottaa Leevi

– Tulette varmasti viihtymään täällä, jatkoi Lassi.

Opettaja Anne Saario katselee ryhmää haikeana, mutta onnellisena.

– Kyllä opettajan sydäntä lämmittää nähdä, kuinka hyvin nämä nuoret pärjäävät tuolla oikeassa elämässä, Saario toteaa.

Kiipulassa opiskelijoiden tukijoukkojen kanssa yhteistyö jatkuu vahvana myös valmistumisen jälkeen.

– Olemme yhteydessä opiskelijaan, vanhempiin tai tukijoukkoihin asumiseen ja työllistymiseen liittyvissä asioissa vielä pitkään valmistumisen jälkeen. Tavoitteenamme on mahdollistaa opiskelijoille onnistunut jatkopolku  ja opiskelijan taitoihin soveltuva työ, jatkaa Saario.


Pääkuva: Opettaja Anne Saario vaihtoi kuulumisia jo valmistuneiden toimitilahuoltajien kanssa.

Teksti ja kuva: Karin Pasila