Valikko

– Sisäilmatilanteet voivat usein olla pitkittyneitä ja epäselviä. Sisäilmasta oireilu voi vaikuttaa terveyden lisäksi muuhun hyvinvointiin, kuten taloudelliseen tilanteeseen ja sosiaalisiin suhteisiin, toteaa Työkykyä yhdessä -hankkeen projektipäällikkö Niina Henttonen.

Hengitysliiton* mukaan lähes puoli miljoonaa työikäistä on kokenut oireita työpaikkansa sisäilmasta vuonna 2019. Noin 250.000 ihmistä on joskus elämänsä aikana käynyt lääkärissä pääasiassa sisäilmasta johtuvien oireiden tai sairastelun takia.

– Monesti tilanne on kasautunut pitkän ajan kuluessa valtavaksi vyyhdiksi, eikä asiakas oikein tiedä, mistä lähteä hakemaan itselleen tukea. Tilanne voi vaikuttaa asiakkaan fyysisen voinnin lisäksi myös psyykkiseen hyvinvointiin, Henttonen kuvailee asiakkaidensa haasteita.

Työkykyä yhdessä -hanke tarjoaa toimintoja ja tukea sisäilmasta oireilevalle. Asiakas voi osallistua ryhmämuotoiseen etäkuntoutukseen, jossa vertaistuella on suuri rooli, mutta tarjolla on myös yksilöllistä ohjausta.

Asiakaspalautteita:

”Yhteiset keskustelut toivat paljon voimaa ja uusia ajatuksia.”
”Ryhmätapaamiset olivat todella voimauttavia, niitä tulee ikävä”.
”Ryhmätapaamiset ovat olleet odotettuja ja niitä jään kaipaamaan. Yksilölliset tapaamiset ovat olleet hyvä lisä ja mainio tukikeino tämän muun lisänä.”

Korona-aikana kuntoutumisryhmät on järjestetty etänä.

– Koronaepidemian aikana kuntoutumisryhmämme ovat toimineen täysin etänä Teamsin välityksellä. Monelle sisäilmasta oireilevalle tämä on ollut helpotus, kun on voinut kotoa käsinkin osallistua, kertoo Henttonen.

Hankkeella on käytössään erilaisia verkkovälitteisiä työvälineitä kuten Kykyviisari®-itsearviointimenetelmä sekä Movendos mCoach – sovellus, joiden avulla asiakkaan tilannetta kartoitetaan.

– Sisäilmasta oireileville ei aiemmin ole ollut kohdennettua tukea. Koska ongelmat ja haasteet ovat todella yksilöllisiä, ei yhtä valmista vastausta ole antaa. Luottamuksellisen keskustelun kautta tuemme asiakkaita omien voimavarojen ja mahdollisuuksien tiedostamisessa ja autamme löytämään eteenpäin vieviä ratkaisuja, Henttonen kertoo.

Työkykyä yhdessä -hanketta hallinnoi Kiipulasäätiö. Hengitysliitto on toinen hankkeen toteuttaja. Hankkeen tavoitteena on asiakkaan työ- ja toimintakyvyn tukemisen lisäksi kehittää sisäilmasta oireileville annettua tukea. Seuraava etäkuntoutusryhmä aloittaa marraskuussa.

Lue lisää Työkykyä yhdessä -hankkeesta >>

*Lähde (linkki avautuu uuteen ikkunaan)


Teksti ja kuvat: Karin Pasila