Nepsy-valmennus muuttuvassa työllisyyden edistämisen palveluekosysteemissä
Olemme Suomessa yleiseurooppalaiseen tapaan tilanteessa, jossa meillä on samanaikaisesti pitkittyvää työttömyyttä ja puutetta osaavasta työvoimasta. Kansantalouden näkökulmasta pitkittyvä työttömyys rasittaa julkista taloutta. Pula osaavasta työvoimasta hidastaa puolestaan talouskasvua. Suomea ei kuitenkaan tule rakentaa vain taloudellisesti vahvemmaksi vaan myös sosiaalisesti kestävämmäksi. Työllisyyden osalta se tarkoittaa, että kaikkien osaamisesta huolehditaan, sen kehittämiseen luodaan edellytyksiä ja kaikille varmistetaan mahdollisuus käyttää tätä osaamista työmarkkinoilla – työkyvyn vaihteluista huolimatta ja työkyvyn vaihtelut huomioiden. Sosiaalisesti kestävä Suomi tarvitsee ihmiset töihin.
Osatyökykyisten työllisyyden edistäminen ei ole siis tärkeää vain julkisen talouden kestävyyden kannalta. Työ on yksi keskeisimmistä – ellei keskeisin – tekijä, joka määrittää kokemusta osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Osatyökykyisten työllistyminen on nähtävä siis myös ihmisoikeudellisena ja sitä kautta yhdenvertaisuuden edistämisen kysymyksenä. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat laajasti suomalaisten jakamia arvoja. Tälle arvopohjalle pohjoismainen hyvinvointimallimme on vuosien saatossa yhdessä rakennettu.
Osatyökykyisten ja vammaisten ihmisten työllisyys on Suomessa Euroopan unionin keskitasoa korkeampi, mutta olemme kuitenkin jääneet jälkeen pohjoismaisista naapureistamme. Tähän on monta tunnistettua syytä. Yksi itsestään selvä selitys on, että työvoiman kysyntä ei yhdenvertaisesti kohdistu osatyökykyisiin. Tämä johtuu muun muassa työnantajayhteistyön rajapintaan kohdistuvien palveluiden puutteista. Käytännössä niitä ei työvoimapalveluina ole tarjolla. Valitettavasti myös henkilöasiakkaan palveluiden palveluekosysteemi on rakentumaton ja näin hallinnonalojen välinen yhteistyö on vähäistä. Kun työkyvyn tuen palvelut toimivat irrallaan työllistymistä tukevista palveluista, niiden työelämälähtöisyys jää väistämättä osittaiseksi.
Mitä tämä tarkoittaa Nepsy-piirteisten henkilöiden näkökulmasta? Yleisestikin ottaen työttömien työkyvyn tuen palvelutarpeet ovat yleisiä, mutta työvoimapalveluissa nämä palvelutarpeet jäävät tunnistamatta. Ajatus Nepsy-valmennuksen tarpeesta herää ehkä vasta useiden epäonnistuneiden palvelujen jälkeen. Vaikka palvelutarve tunnistettaisiinkin, ei palveluja välttämättä tarjota. Tällä hetkellä työvoimapalvelut, kuntoutus ja sote-palvelut toimivat toisistaan irrallaan. Yhteistyörakenteen puuttuessa ei ole väylää ohjata asiakas näiden palvelujen piiriin. Käytännössähän pelkkä kehotus hakeutua palveluiden piiriin on harvoin riittävää ohjausta.
Tarvetta työllistymistä tukevalle Nepsy-valmennukselle on. Neuropsykiatriset ongelmat pitävät sisällään hyvin erilaisen oireiden, piirteiden ja haasteiden kirjon. Useimmiten ne kuitenkin vaikuttavat henkilön tunteiden säätelyyn, toiminnanohjaukseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sen myötä jo pelkästään arjen hallinta voi olla haastavaa. Nämä ihmiset tarvitsevat ohjausta ja tukea hyvin erilaisiin arkisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Myös työelämässä ja työllistymisessä.
Nepsy-piirteinen henkilö ei myöskään hyödy työvoimapalveluista ilman ohjausta ja tukea. Myöskään sote-palveluina tuotettu nepsy-valmennus ei edistä työvoimapalveluiden tuloksellista käyttöä, jos se ei kiinnity konkreettisesti tähän vuorovaikutusympäristöön. Tällainen hallinnonalojen siiloutuminen eli palveluekosysteemin rakentumattomuus johtaa väistämättä myös alisuoriutumiseen. Pelkästään yhtäaikainen palvelujen tarjoaminen ei siis riitä.
Henkilöt, jotka tarvitsisivat monialaista palvelua moninäkökulmaisesti tuotettuna, jumiutuvat nykyään pitkiksi ajoiksi kunkin hallinnonalojen asiakkuuteen, koska erillään tuotettuna nämä eivät tuota toivottuja tuloksia. Työttömyyden pitkittyminen on tästä vain yksi ilmentymä. Palvelujen integrointi toimivaksi ekosysteemiksi ei edellytä niiden tuottamista saman organisaation sisällä. Tarvitaan moninäkökulmaista työskentelyotetta, jossa samanaikaisesti kussakin erillisessä palvelussa huomioidaan sisällön, ajoittamisen ja yhdistämisen osalta vaikutukset myös muihin palveluihin. Puhalletaan yhteen hiileen, houkutellaan synergiaedut esille.
Palvelujärjestelmät ovat nyt keskellä muutosta. Sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille ja työvoimapalvelut kuntavetoisiksi vuoden 2025 alussa. Kun yhteistyö on kangerrellut valtion järjestämien työvoimapalvelujen ja kunnan sote-palvelujen välillä, on mahdollista – jopa todennäköistä – että yhteistyö kangertelee myös jatkossa. Siis, jos asialle ei tehdä mitään.
Työvoiman marginaaliin päätyminen on paitsi eriarvoistavaa, se lisää myös riskiä syrjäytyä laajemminkin yhteiskunnassa. Kun et ole mukana työelämässä, olet ehkä syrjässä muillakin elämän osa-alueilla. Kun olet laaja-alaisesti syrjässä tai ainakin syrjän reunassa, ei äänesi kuulu – olet myös kansalaisyhteiskunnan ulkopuolella.
Nepsy-valmennuksella on tällaisen kehityskulun kääntämisessä oma paikkansa. Toimivan ja yhteistyöhön perustuvan palveluekosysteemin rakentaminen ei kuitenkaan ole yksittäisen valmentajan tehtävä. Muutosta tähän suuntaan tulee aktiivisesti johtaa sekä kunnissa että tulevilla hyvinvointialueilla. Tällainen kehitystyö lähtee käyntiin, kun me kaikki tahoillamme viemme eteenpäin yhteistyön viestiä. Nyt on sellaisten sosiaalisten innovaatioiden aika, jossa eri toimijat tuottavat kehitystyön yhdessä. Yhdessä toimien voimme edistää Suomessa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan elävyyttä ja muutosdynamiikkaa. Niin…. ja Nepsy-piirteisten henkilöiden työllisyyttä.
Patrik Tötterman toimii päätyönään työvoima- ja sosiaalipolitiikan asiantuntijana Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:ssa. Hän on työskennellyt pitkään työllistämisen ja osatyökykyisyyden kysymysten parissa, esimerkiksi ennen nykyistä työtään yli 16 vuoden ajan työ- ja elinkeinoministeriössä. Koulutukseltaan Tötterman on filosofian tohtori ja psykologian lisensiaatti. Tötterman toimii sivutyönään Avire Oy:ssä kuntoutuspsykologina.
