Valikko

Kiipulan ammattiopistossa Janakkalan toimipaikassa on todettu koronavirustartunta. Janakkalan kunnan koronajäljittäjät ovat selvittäneet altistuneet ja olleet heihin yhteydessä. Karanteeniin on asetettu kaksi henkilöä 8.11.2021 asti. Opetustoiminta jatkuu muutoin normaalisti.

Mikäli hengitystie- tai muita koronaan viittaavia oireita ilmaantuu, tulee hakeutua koronavirustestiin matalalla kynnyksellä. Tämä koskee myös kahden koronarokotuksen saaneita. Koronaviruksen oireet voivat olla alkuun lievät ja epämääräiset, kuten päänsärky, yskä, nuha, kurkkukipu, aivastelu tai tukkoisuuden tunne ilman nuhaa. Koronavirus tartuttaa 48 tuntia ennen oireiden alkua. Töihin tai kouluun ei saa tulla puolikuntoisena, vaan silloin jäädään kotiin.

Ajanvaraus koronatestiin tapahtuu:

  • täyttämällä Omaolo.fi- palvelussa korona-arvio, jonka jälkeen pääsee tunnistautuneena varaamaan ajan
  • kotikunnan puhelinpalvelun kautta.

Edelleen on tärkeää noudattaa käsihygienia- ja turvaväliohjeistuksia. THL:n ohjeistuksen mukaisesti suosittelemme arvioimaan kasvomaskin käytön tarpeellisuutta tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri.

Muistutuksena!

Janakkalan kunnan rokotustiimin tarjoamat koronarokotukset jatkuvat Janakkalan toimipaikassa torstaina 4.11. klo 9-11 Kuntoutusrakennuksen Tammi-tilassa. Opiskelijat voivat tulla ottamaan tehosterokotuksen tai ensimmäisen koronarokotteen.

Huomioittehan, että rokotteen antamisen jälkeen vointia seurataan noin 15 minuutin ajan. Mukaan tarvitaan kela-kortti tai henkilöllisyystodistus.