Valikko

Mona Pajari työskentelee opintojensa ohella tarvittaessa töihin kutsuttavana avustajana Kiipulan ammattiopistossa Nokialla. Keikkatyövuorot ovat tähän asti painottuneet asuntolan puolelle. Pajari omaa aiempaa työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä ohjaajan roolissa ja hän kannustaakin kaikkia avustajan työtä harkitsevia lähtemään rohkeasti mukaan.

– Meidän tärkeimpänä tehtävänämme asuntolan avustajina on tukea nuoria itsenäisessä asumisessa ja aivan tavallisissa arkisissa asioissa. Me avustajat pyrimme tukemaan opiskelijoita myös sosiaalisessa kanssakäymisessä ja vuorovaikutustaitojen kehittymisessä, Mona kertoo työnsä tavoitteista.

Monan toiveesta hänen työvuoronsa painottuvat ilta-aikaan. Keikkatyöt ovat myös tervetullut lisätienesti opiskelijabudjettiin. Parhaiksi asioiksi Kiipulassa Mona nimeääkin joustavuuden sekä mukavat työkaverit ja nuoret.

– Ehdoton plussa Kiipulassa työskentelyssä on joustavuus. Työt on helppo sovittaa opintojen ohelle ja vuoroja saa tehdä oman aikataulun mukaan. Kiipulassa otetaan uudet työntekijät tosi hyvin vastaan ja mukaan porukkaan, Mona hymyilee tyytyväisenä.

Työvuoroissa riittää vilinää ja vilskettä

Monan työvuoroihin kuuluu kodinomaisia arkirutiineja ja mukavaa ajanviettoa arkisin asuntolassa asuvien opiskelijoiden kanssa. Työvuorojen aikana ohjaajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa asuntolan nuorten kanssa. Asukkaat tulevatkin hyvin tutuiksi.

– Useimmiten työvuoroon tullessa käyn moikkaamassa kaikkia asukkaita ja työkavereita, sen jälkeen teemme yhdessä ruokaa ja syömme päivällistä. Illan aikana puuhaamme yhteisiä juttuja. Lisäksi auttelen asukkaita tarpeen mukaan esimerkiksi siivoamisessa tai kaupassa käynnissä. Tärkeintä asuntolan asukkaille on se, että me avustajat olemme saavutettavissa sekä tukena ja turvana, Pajari kuvailee tavanomaista työvuoroaan.

– Unoa täällä on kanssa päässyt pelailemaan tosi paljon – treenistä huolimatta usein kuitenkin tulee hävittyä, Mona lisää ja naurahtaa.

Mona tykkää touhuta ja pelailla asukkaiden kanssa.

Avustajan työ on ajoittain kiireistä ja henkisesti vaativaa.

– Tässä työssä vaaditaan hyvää tilannetajua ja asioiden ennakointikykyä, sillä olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Välillä saattaa olla hieman haastavaa ehtiä kaikkeen mukaan, varsinkin jos paljon asioita tapahtuu samaan aikaan, Mona Pajari kertoo.

Yhteiskuntatutkimuksen opintojen puolesta Mona on perehtynyt erityistä tukea tarjoavien oppilaitosten yhteiskunnalliseen merkittävyyteen.

– Erityisammattioppilaitokset ovat yhteiskunnallisesti todella merkittäviä. Täällä mahdollistetaan koulunkäynti kaikille esteettömästi ja osallistetaan erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä yhteiskuntaan. Se on todella tärkeää työtä, hän tiivistää.

Monasta sanottua:

Mona on ystävällinen, työhön tarttuva, omatoiminen, positiivinen ja helposti lähestyttävä. Asukkaat tykkäävät hänestä todella paljon.


Mona Pajari, avustaja

Syntymäpaikka:
Olen syntynyt Helsingissä, mutta olen kasvanut lapsuuteni Imatralla.

Asuinpaikka:
Tampere

Koulutus:
Opiskelen yhteiskuntatutkimusta Tampereen yliopistossa.

Työura Kiipulassa:
Olen työskennellyt tähän mennessä Kiipulassa parisen kuukautta. Olen ollut keikkatöissä pääasiassa asuntolan puolella, tulevaisuudessa minut voi varmasti tavata myös koulun puolella.

Työura muualla:
Olen työskennellyt samalla alalla toisessa oppilaitoksessa TUVA-ryhmän ohjaajana, sen lisäksi olen ollut päiväkodissa keikkatyöläisenä.

Harrastukset:
Käyn kuntosalilla ja soitan poikkihuilua.


Meidän yhteinen duuni

Haastattelu on osa Meidän yhteinen duuni –tarinasarjaa, jossa kerromme kiipulalaisten työstä. Jos olet kiinnostunut Kiipulasta työpaikkana, löydät kaikki avoimet työpaikkamme täältä >>. Haemme nyt muun muassa keikkatyöläisiä Kiipulaan.


Teksti ja kuvat: Olga Siikaluoma