Valikko

21-vuotias Janika on yksi Kiipulan ammattiopistosta valmistuneista. Janika opiskeli Hämeenlinnassa hoiva-avustajaksi ja nykyisin hän työskentelee osapäiväisesti lasten päivähoidossa. Tie nykytilanteeseen on ollut välillä mutkikas, mutta Kiipulan ammattilaiset ovat olleet Janikan tukena koko matkan varrella.

Janika aloitti sosiaali- ja terveysalan opintonsa yleisessä ammattikoulussa, mutta huomasi pian, etteivät opiskelumetodit sopineet hänelle omien haasteiden puolesta.

– Silloinen opinto-ohjaajani ehdotti minulle opintoja Kiipulassa, koska saisin Kiipulasta tarvitsemaani tukea oppimiseen, Janika kertaa.

Hyppy yleisestä ammattioppilaitoksesta erityisammattioppilaitokseen tuntui Janikasta ennakkoluulojen takia vaikealta. Ennakkoluulot osoittautuivat kuitenkin hyvin nopeasti vääriksi ja opinnot Kiipulassa yllättivät positiivisesti. Suurin yllätys Janikalle oli se, että Kiipulassa tehtiin asioita pieniä pätkiä kerralla ja rauhalliseen tahtiin. Myös käytännön harjoitteiden määrä oli iloinen yllätys.

– Jos kokee haasteita opiskelujen suhteen, kannattaa ehdottomasti tulla Kiipulaan. Opinnot sovelletaan jokaiselle sopivaksi ja samalla saa tukea ja ohjausta omaan oppimiseen. Jos opit parhaiten tekemällä käytännössä, Kiipulassa on siihen tosi hyvät lähtökohdat, Janika kertoo.

Tukea työllistymiseen

Opintojensa aikana Janika oli työharjoittelussa Kiipulan ammattiopistolla TELMA-ryhmän eli työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen avustajana. Toisen työharjoittelunsa hän suoritti päiväkodissa.

– Työllistyin opiskelujen jälkeen suoraan harjoittelupaikkana toimineeseen päiväkotiin. Työ päiväkodissa oli unelmieni täyttymys, sillä lapset ja varhaiskasvatuksen parissa työskentely on aina ollut lähellä sydäntäni.

Täysipäiväinen työskentely alkoi kuitenkin kuormittamaan Janikaa liikaa, joten hän päätyi irtisanoutumaan työstään. Kotona vietetyn pidemmän hengähdystauon ja pohdiskelun jälkeen Janika otti yhteyttä Kiipulan Työtä riittää! -hankkeen työhönvalmentajiin. Jo päättyneen Työtä riittää! -hankkeen tavoitteena on edistää täsmätyökykyisten työllistymistä Kanta-Hämeen alueella. Täsmätyökyvyllä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö kykenee työskentelemään henkilökohtaisesti työkyvyn ja suoriutumisen pohjalta räätälöidyissä työtehtävissä.

Työhönvalmentajien avulla Janika löysi hyvin pian uuden työpaikan toisesta päiväkodista, jossa työnantaja oli hyvin avoin ja ymmärtäväinen.

– Kerroin nykyiselle työnantajalleni hyvin rehellisesti haasteistani ja hän otti minut vastaan avoimin mielin, Janika muistelee työhaastatteluaan.

Työnantaja halusi sopeuttaa Janikan osaksi tiimiä ja teki sitä varten tarvittavat valmistelut.

– Käytännössä teen vajaamittaista viikkoa ja työantajani tukee päivittäisissä tehtävissä ja auttaa niiden soveltamisessa. Olen todella kiitollinen, että löysin tämän paikan työhönvalmennuksen avulla, Janika hymyilee.


Kuva ja teksti: Olga Siikaluoma