Valikko

Ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu Taitaja2023-kisojen finaalit alkavat maanantaina 8.5.2023 Espoossa. Kiipulan ammattiopistosta mukana finaaleissa on viisi opiskelijaa. Finaaleihin lähtevät liiketoiminnasta Mea Vartiainen ja Jari Kankaanniemi Janakkalan toimipaikasta sekä Sheri Latvala Tampereen toimipaikasta. Lisäksi finaaleihin selvittivät tiensä logistiikasta Eelis Vierula Janakkalasta sekä kiinteistönhoidosta Kairo Häätärö Lahdesta.

Sheri ja Kairo lähtevät Taitaja-kisojen finaaleihin ensimmäistä kertaa.

– Jännittää, mutta olen silti toiveikas hyvästä sijoituksesta. Vähintään yhtä kokemusta rikkaampana tulen takaisin! Sheri hymyilee.

– Rennosti kisaan vaan ja tekemään mahdollisimman hyviä suorituksia. Sitten nähdään mihin se riittää, Kairo jatkaa omasta puolestaan.

Sekä Sheri että Kairo kertovat harjoitelleensa finaaleja varten kevään ajan.

– Olen harjoitellut kisaa varten käymällä huolellisesti läpi aiempien vuosien kisatehtäviä sekä arviointikriteereitä. Lisäksi olen tutkinut kisojen yhteistyökumppaneita ja käynyt niiden liikkeissä tutustumassa, liiketoiminnassa kilpaileva Sheri kertoo.

– Olen harjoitellut tehtävämoduulien antamien vihjeiden perusteella tehtäviä. Moduuleissa annetaan melko hyvin kuvaus tehtävästä ja sen aihealueesta, joten täsmäharjoittelua on voinut tehdä. Koululla on myös pidetty treenipäiviä, kiinteistönhoidon finalisti Kairo toteaa.

Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailussa osa lajeista on erityistä tukea tarvitseville osaajille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja, joihin myös Kiipulan ammattiopiston opiskelijat osallistuvat.

Taitaja-finaalissa kilpailee kussakin lajissa kahdeksan kilpailijaa, jotka ovat valikoituneet jatkoon semifinaalien kautta. Semifinaaleihin osallistui 1646 opiskelijaa eri puolelta Suomea. Espoossa 8.–11.5.2023 kilpailtavaan ammattitaidon SM-kilpailun finaaliin jatkaa yhteensä 378 finalistia. Maanantaina 8.5. vietetään kisojen avajaisia, finaalit käydään 9.–11.5.2023.

Tutustu Taitaja2023-kilpailuun verkkosivuilla (linkki avautuu uuteen ikkunaan).