Valikko

Kiipulan ammattiopistosta opintonsa päätti huhtikuussa noin 20 opiskelijaa. Heistä 11 juhlisti valmistumistaan Janakkalan toimipaikassa 26.4. pidetyssä valmistujaisjuhlassa.

Juhlaan osallistui monipuolinen joukko opiskelijoita eri aloilta, kuten kiinteistönhoitajia, toimitilahuoltaja, matkailun asiakaspalvelija, merkonomeja sekä puutarha- ja metsäalan taitajia. Myös tutkintoon valmentava eli TUVA-koulutus oli edustettuna.

Apulaisrehtori Anne Saari piti innostavan juhlapuheen juhlan sankareille. Saaren puheessa korostui valmistuneiden ja opintonsa päättäneiden saavutusten lisäksi myös tulevaisuuden mahdollisuudet.

– Luottakaa omaan osaamiseenne ja tavoitelkaa rohkeasti omia unelmianne työelämässä, Anne Saari kannusti.

Nico Töyrylä vastaanottamassa todistuksen ja metsäalan opettajien onnittelut.

Metsäalan perustutkinnosta metsuri-metsäpalvelujen tuottajaksi valmistunut Nico Töyrylä oli innoissaan tuoreesta saavutuksestaan. Haastatellessamme Nicoa opintojen toisessa vaiheessa hän kuvasi metsäalan opintojen vieneen mennessään.

Kun valmistujaisjuhlassa kysyimme, onko metsäala edelleen hänen unelmatyönsä, Töyrylä nyökkäsi hymyillen ja vastasi:

– Joo, kyllä ne metsurin hommat ovat mun juttu.

Toivotamme paljon onnea ja menestystä kaikille huhtikuussa valmistuneille ja opintonsa päättäneille!

Kuvia Janakkalan valmistujaisista:

Apulaisrehtori Anne Saari onnittelee opintonsa päättänyttä TUVA-opiskelijaa.
Kiinteistöhoitajien opettaja onnittelee kolmea valmistunutta opiskelijaa.

Kuvat ja teksti: Olga Siikaluoma