Valikko

Kiipulan ammattiopiston opiskelija Sami Leino on voittanut kultaa Taitaja2021-kisoissa. Koko kisan rauhallisesti ja ammattitaidolla kisatehtävät suorittanut Leino sai hienoa palautetta suorituksistaan. Haaveissa siintääkin jo ihan oikea työpaikka varastossa.

Toisen vuoden opiskelija Sami Leino voitti jaettua kultaa TaitajaPLUS Logistiikka -lajissa. Hopeamitalia ei tänä vuonna jaettu, koska voitto meni tasapistein kahdelle opiskelijalle. Toinen kultamitali matkasi Ammattiopiston Luovin opiskelija Pinja Immoselle. Pronssimitalin pokkasi niin ikään Luovin opiskelija Tuukka Kinnunen.

Kisan jälkeen kultamitalin kaulaansa saaneen riihimäkeläisen Samin tunnelmat olivat iloiset.

– Hyvältähän tämä tuntuu. Hyvin onnistuivat kisatehtävät ja ihan rauhassa tein kaiken, Sami kertoo kisatunnelmistaan.

Kisatehtäviä oli finaalissa kaksi. Ensimmäinen tehtävä koostui tavaran vastaanotosta ja kirjaamisesta sekä hyllyttämisestä ja varastointijärjestelmään kirjaamisesta. Toiseen tehtävään kuului tavaran keräilyä ja lähettämistä.

– Ensimmäinen tehtävässä oli paljon hommaa ja siinä meni aikaa. Toinen oli paljon helpompi, ja sain suorituksen nopeasti tehtyä.

Varmuus omasta osaamisesta näkyi kaikissa kilpailusuorituksissa. Varastonhoitajaksi opiskelevalle Samille kisatehtävät olivat tuttuja alan töitä.

– Minua ei jännittänyt, vaan pystyin ottamaan rennosti. Tiesin, että osaan tämän homman. Siitä se rentous varmaan tulikin, Sami summaa.

Valmis työelämään

Taitaja-kisojen huoltojoukoissa Kiipulan edustajana jo monet kerrat ollut työhönvalmentaja Keijo Saarto kehui Samia estoitta.

– Olen seurannut kisoja paljon ja kyllä Sami on kaikista vähiten jännittävä kisaaja, jonka olen nähnyt. Täällä ei ole tarvinnut Samin puolesta jännittää tai kantaa huolta. Hyvin rennosti menivät kisat ja Sami on ollut hyvällä fiiliksellä koko ajan, Saarto kehuu suojattiaan.

Kehuja Sami sai myös jo kisapaikalla olleilta työelämän edustajilta ja tuomareilta.

– Töihin ne ehdottivat, niin hyvin meni homma, Sami kertoo hymyillen.

– Lajipaikalla olleet Wurthin edustajat toivottivat Samin jo töihin. Hienosti siis meni ja hyvää palautetta tuli, Keijo Saartokin jatkaa.

Kultamitalistin haaveissa siintääkin jo työpaikka logistiikassa. Valmistuminen varastonhoitajaksi saattaa olla mahdollinen jo joulukuussa.

– Haaveissa on tulevaisuudessa olla erilaisissa töissä varastossa. Se on niin monipuolista hommaa, Sami miettii.

Samin mukaan kisaan osallistuminen oli kaiken kaikkiaan hyödyllistä.

– Onpahan myöhemmin elämässä kaikenlaista muisteltavaa. Ja voihan Taitaja-voitosta olla hyötyä sitten, kun hakee töihinkin, Sami summaa.

Nuorten ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu Taitaja järjestettiin 18.−20.5.2021 hajautettuna usealle paikakunnalle pohjois-Pohjanmaalla. Taitajassa kilpaillaan ammattitaidon alle 22-vuotiaiden suomenmestaruuksista 43 lajissa, joista kolme on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille suunnattuna TaitajaPLUS-lajeja. Lisäksi mukana on viisi ammattinäytöstä.

SM-kilpailuun pyrkii vuosittain noin 1500 opiskelijaa. Finaaliin karsitaan semifinaaleiden kautta noin 350 parasta.

Samin ja muiden Logistiikka -lajiin osallistuneiden kisasuoritusta voi katsoa täältä >>
Samin suoritus alkaa tallenteen kohdasta 40:19 ja haastattelu kohdasta 53:40.

Sami Leino pääsi kisasuorituksissa tekemään monipuolisesti erilaisia varastotehtäviä.

Teksti: Ulla Harju
Kuvat: Säde Merjanaho, Ammattiopisto Luovi / Skills Finland