Valikko

Kesän tukalimmat helteet ovat väistyneet ja viimeiset kesäopiskelijat ovat lähteneet jo kesäloman viettoon. Kiipulan Janakkalan toimipiste on hiljentynyt loppukesäksi. Ulkona kaikuvat vain rakennustyömaiden äänet. Rakennusprojektien on tarkoitus olla valmiina lukuvuoden alkuun mennessä ja sisälläkin valmistaudutaan tulevaan syksyyn, tosin vähemmän äänekkäissä tunnelmissa.

Hiljaisilla käytävillä kuulu vain pientä rapinaa kun Jimi Leino käärii kerälle virtajohtoja. Kaarevalla, sinisellä sohvalla on vielä rivissä kannettavia tietokoneita. Viimeiset päivitykset asentuvat hiljalleen ja valmiit koneet asetellaan kaappeihin odottamaan elokuussa paikalle palaavia opiskelijoita.

– Aloitin kesän alussa työt uusien henkilökunnan koneiden asentamisella käyttövalmiiksi syksyä varten, Jimi kertoo kesätyönsä alusta Kiipulan Janakkalan toimipisteen IT-tuessa.

Päivitykset valmistuvat ajallaan.

Suurin osa kesästä on kulunut syksyä valmistellessa, mutta myös IT-tukihenkilönä oloa Jimi on päässyt kokeilemaan. Kaikki eivät ole lomailemassa, joten IT-puolella töitä riittää vianselvittelyissä ja muissa juoksevissa tukitoimissa.

– Olen päässyt auttamaan henkilökuntaa vastaan tulevissa ongelmissa. Siellä on ollut kaikenlaista, näytöt eivät ole toimineet, salasanat ovat kadonneet ja verkot ovat olleet alhaalla, Jimi jatkaa.

Riihimäellä Hyriassa opiskelevalle Jimille kesätyöpaikka Kiipulassa järjestyi jatkoksi syksyllä olleelle koulun työharjoittelulle, jonka hän suoritti IT-tuessa. Jimin panokseen ollaan selkeästi oltu hyvin tyytyväisiä ja nuori mies toivotettiin takaisin koko kesäksi.

– Täällä on ollut kivaa. Minulla on tosi hyvät työkaverit, joiden kanssa olen viihtynyt hyvin. Olen saanut apua ja oppinut paljon, Jimi kertoo.

Nuori mies käyttää lattialla olevaa tietokonetta
Hiljaisilla käytävillä riittää tilaa työskennellä.

Jimille on jäänyt aikaa työstää myös isompia projekteja.

– Pääasiallisesti omat projektityöni ovat olleet skriptaamista. Olen tehnyt käyttäjien hakemiseen pilvestä parannuksia ja eilen sain valmiiksi dokumentin, jolla uudelle käyttäjälle saadaan luotua salasanat samalla kun käyttäjätili luodaan, Jimi kertoo.

– Skriptit nopeuttavat paljon töitä. Kerran kun tekee ison työn niin ei tarvitse myöhemmin enää samojen asioiden kanssa toimia, Jimi jatkaa.

Taitajat ja tulevaisuus

Jimi osallistui keväällä Taitajat-kisaan ja pääsi Porissa järjestettäviin finaaleihin. Taitajissa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa.

– Ihan hyvin siellä meni, sijoituin toiseksi. Oli aika pienestä kiinni, etten olisi voittanut, mutta ei jäänyt harmittamaan kuitenkaan, Jimi kertoo.

– Minulla meni toinen koulu vuosi oikeastaan kokonaan Taitajiin valmistautumiseen. Harjoiteltiin uusia asioita, joita tiedettiin siellä tulevan tehtäviksi ja syvennyttiin niihin. Ei tuossa kilpailussa olisi normaalilla opintopolulla pärjännyt, Jimi taustoittaa.

Nuori mies katsoo kameraa taulun edessä
Kesän jälkeen Jimi palaa opiskelemaan Hyriaan.

Seuraavaksi Jimillä on alkamassa viimeinen, eli kolmas vuosi koulussa, mutta tavoitteena on vielä opiskella tieto- ja viestintäteknologian insinööriksi.

– Syksyllä on tarkoitus aloittaa Väylä-opinnot, joiden kautta pääsen ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Sen jälkeen katson uudestaan, jaksanko opiskella vielä pidemmälle vai lähdenkö työelämään. Ja toivottavasti pääsen kesäisin Kiipulaan uudestaan töihin, Jimi nauraa.

Teksti ja kuvat: Ottopekka Wiik