Valikko

Kiipulan ammattiopistossa Janakkalassa kasvatetut ja kerätyt materiaalit ovat päätyneet toinen toistaan upeampiin luomuksiin puutarha-alan opiskelijoiden käsissä. Luonnonmateriaaleilla somistaen -kurssilla tehdyissä teoksissa esillä olivat opiskelijoiden lisäämät ja kasvattamat kuivakukat ja koristeheinät sekä alueelta kerätyt luonnonkasvit. Kurssi oli onnistunut kokeilu puutarha-alan koulutuksen ja työelämän välisestä yhteistyöstä.

– Olemme itse kasvattaneet somistustöissä käytetyt kuivakukat. Myös kukkien sadonkorjuu ja kuivaus tehtiin osana opintoja, puutarha-alan opettaja Marika Lönnqvist kertoo.

Niin ikään kasvulaatikot suunniteltiin ja rakennettiin opiskelijavoimin. Viljelyssä hyödynnettiin puolestaan Kiipula Gardensilta ylijääneitä kasvualustamateriaaleja ja myös asetelmissa käytetty kukkasieni oli ekologista, maatuvaa materiaalia.

– Somistusteosten materiaaleja on saatu myös avomaan luomupellolta, maatalousalan opiskelijoiden viljelmistä sekä Kiipulan puistosta ja metsästä. Korkeat teokset koottiin puolestaan metsäalan opiskelijoiden tekemiin jätkänkynttilöihin, Lönnqvist jatkaa.

Pöydällä on prinsettia-kukka-asetelma, johon naisen kädet asettelevat oksasomistusta.
Opiskelijat pääsivät tekemään monenlaisia floristisia töitä.

Antoisaa tekemistä

Luonnonmateriaaleilla somistaen -kurssin tavoitteena oli uudenlaisen yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa.

– Yleensä opiskelija tai pieni ryhmä menee työpaikalle oppimaan, mutta tässä kokeiltiin työelämän edustajan saapumista oppilaitokseen. Opiskelijoiden kanssa työskentelyssä apunaan hänellä oli ryhmän oma tuttu ohjaushenkilöstö. Tämä on pieniin projekteihin ja tiettyjen asioiden oppimiseen varmasti useammalle alalle sopiva malli, Lönnqvist miettii.

Somistuskurssin vetäjänä toimi hämeenlinnalaisen Kaisan Kukan hortonomi Tiina Ojala. Vaikka Ojalalla on jo opetuskokemusta muualta, oli kurssi hänelle ensimmäinen erityisoppilaitoksessa.

– Kurssin vetäminen Kiipulassa on ollut ihanaa, todella antoisaa! Ojala hymyilee.

Kurssille osallistui Kiipulan ammattiopiston toisen vuoden kukka- ja puutarhakaupan sekä puutarhatuotannon opiskelijoita.

– Opiskelijoihin on ollut helppo tutustua ja päivät ovat menneet todella nopeasti. Ehdin kiintymään opiskelijoihin ja nyt surettaa, että kurssi loppuu niin pian, Ojala jatkaa.

Koko projekti alkoi jo viime keväänä, kun Ojala ja Lönnqvist olivat yhteydessä ja suunnittelivat projektia. Ojala ehdotti kuivakukat, joita kurssilla voisi käyttää, ja Kiipulassa aloitettiin niiden pohjalta lisäys- ja kasvatustyöt keväällä. Syksyllä tutustuttiin yhdessä somistettaviin tiloihin ja viimeiset yksityiskohdat hiottiin ja päätettiin kurssin alussa.

Kestävä kehitys oli yksi somistusten teema. Somistuksissa on käytetty muun muassa täysin maatuvia kukkasieniä.

Työelämän taitojen opiskelua

Sekä Ojala että Lönnqvist kehuvat opiskelijoita kilpaa. Kurssille osallistuneet opiskelijat ovat olleet mukana alusta asti intensiivisesti ja innostuneesti.

– Opiskelijat ovat kurssin aikana kokeilleet rohkeasti uusia asioita. Samalla olemme opetelleet ongelmanratkaisua, kompromissien tekoa ja yhdessä työskentelyä. Aikataulutettu työskentely yleisötapahtumaa varten kasvatti myös opiskelijoiden paineensietokykyä ja ymmärrystä työskentelyn aikatauluissa pysymiseen, Marika Lönnqvist kertoo.

– Ryhmä on ollut hienosti mukana koko ajan ja suunnitellut töitä itse. Meillä oli olemassa raamit siitä, mitä näiden päivien aikana teemme, mutta olemme myös eläneet hetkessä, Tiina Ojala jatkaa.

Toisen vuoden puutarha-alan opiskelija Tommi hymyilee oman työnsä tuloksille. Kurssipäivät ovat olleet antoisia.

– Olen tehnyt jätkänkynttilöihin korkeita somistuksia. Laitoin jo isällekin kuvia asetelmista ja hänen mielestään ne olivat hienoja, Tommi hymyilee.

Tommi kertoo, että valmistumisen jälkeen haaveissa siintää työpaikka. Jos työtä ei löydy, on varasuunnitelmakin tehtynä.

– Aion hakea opiskelemaan Lepaalle hortonomiksi, Tommi kertoo.

Isoimmat somistukset ovat yli kaksimetrisiä. Ne koottiin metsäalan opiskelijoiden tekemiin jätkänkynttilöihin. Materiaaleina käytettiin koristeheiniä, kuivakukkia, pensaita ja luonnonkasveja.

Teokset esille Aulangolla

Kurssilla tehdyt teokset ja asetelmat somistivat Viher- ja puutarha-alan opettajayhdistys VIPU ry:n ja Kiipulan ammattiopiston yhteistyössä järjestämiä kaksipäiväisiä Puutarha-alan koulutuksen kehittämispäiviä marraskuussa. Kehittämispäivät kokosivat yhteen kahdentoista puutarha-alan oppilaitoksen opettajia sekä työelämän edustajia Kiipulan toimipaikkaan Janakkalaan. Kehittämispäivien läpileikkaavina teemoina opiskelijoiden onnistuneen työelämäohjauksen lisäksi olivat kestävä kehitys ja Green Care puutarha-alalla.

Kiipulan lähiluonto siirtyi myös hetkeksi Scandic Aulangolle Hämeenlinnaan somistusten jatkaessa matkaansa Valtakunnalliseen ammatillisen koulutuksen seminaariin. Teoksia pääsi paikan päällä ihailemaan yli kaksisataapäinen yleisö, Twitter -päivitysten kautta näkyvyyttä tuli lisää.

Somistukset koristivat muun muassa Kiipulan auditoriota.

Pääkuvassa: Kiipulan ammattiopiston Marika Lönnqvist ja Kaisan Kukan Tiina Ojala esittelevät opiskelijoiden tekemiä kokedameja. Kokedameissa on käytetty muun muassa Kiipulassa kasvatettuja prinsettioita eli syystähtiä.


Teksti ja kuvat: Ulla Harju