Valikko

Kauniisti kukkasin koristeltu Kiipulasali on täynnä iloista puheensorinaa, kun joukko perustutkintokoulutuksensa päättäviä opiskelijoita omaisineen ja opettajineen on kokoontunut juhlistamaan saavutusta.

Lähihoitajaksi valmistunut Juuso Nieminen on tuttu kasvo monelle kiipulalaiselle, niin monessa on nuori mies ollut mukana.

– Olen ollut tuutorina, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, ammattiopiston johtokunnassa opiskelijajäsenenä sekä vielä Verso-vertaissovittelutoiminnassa mukana. Kannustan ehdottomasti muita aktiivisesti mukaan toimintaan, Juuso kehottaa.

Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajan roolissa Juuso piti puheen valmistuneille.

– Te olette kolme vuotta kestäneet koulussa ja te valmistutte tänään. En tiedä mitä muuta sanoa, kuin onneksi olkoon! On aivan mahtavaa valmistua ja päästä tekemään niitä töitä, joista on aina unelmoinut.

Opiskelu Kiipulassa on ollut Juusolle mieluista.

– Kiipulassa on ollut mahtavaa. Täällä on nähnyt, että aina saa tukea, niin vapaa-ajalla kuin opintoihin liittyen. Jos jollakulla on ollut haasteita, niin heti on joku vieressä auttamassa ja tukemassa, Juuso toteaa.

Myös Kiipulan rehtori Jukka Kujala muisti aktiivista, stipendilläkin palkittua opiskelijaa:

– Kiitos Juuso sinulle, olet tehnyt todella hienoa työtä. Olet tuonut kokouksiin opiskelijan näkökulman ja pitänyt aina opiskelijoiden puolta, Kujala kehuu Juusoa.

Logistiikan opinnoista suoraan töihin

Terhi Vuorinen iloitsee opiskelu-urakan päättymisestä.
Terhi Vuorinen iloitsee opiskelu-urakan päättymisestä tällä erää, mutta pohtii jo jatko-opintoja.

Varastonhoitajaksi valmistunut Terhi Vuorinen aloitti opiskelu-uransa Kiipulassa vuonna 2018.

– Aloitin ensin VALMA-ryhmässä, jolloin tutustuin myös logistiikka-alaan. Äitinikin on ollut varastonhoitajana, ja ala tuntui minusta mukavalta, Terhi kertoo.

– Logistiikan perustutkinnon opinnot aloitin vuonna 2019. Opinnot ovat olleet ihan parasta aikaa. Olen saanut täällä paljon kavereita ja tapasin opintojen parissa myös puolisoni, Terhi jatkaa.

Terhillä on kesän suunnitelmat jo selvillä.

– Olen kesätöissä Ahlsellin varastolla, jossa ajan sähköpässiä, pidän varaston siistinä ja autan vastaanotossa. Eniten pidän trukilla ajosta sekä varastojärjestelmän hallinnasta. Terhi listaa tehtäviään.

Terhi kehuu Kiipulaa oppilaitoksena.

– Mikäs täällä on ollessa. Kiipulassa on hyvä ilmapiiri ja täällä olen saanut kavereita, 20-vuotias vastavalmistunut toteaa.

Ilmassa on myös hieman haikeutta, kun jo tutuksi tulleet opiskelijat saatellaan Suvivirren sävelin maailmalle.

Nainen lauraa mikrofoniin, mies säestää kitaralla.
Valmistujaisissa oli myös musiikkinumeroita.

Pääkuvassa: Rehtori Jukka Kujala kiittää oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Juuso Niemeä panoksestaan koko oppilaskunnan eteen.

Teksti ja kuvat: Karin Pasila