Valikko

”Uudistuksia on luvassa”

Kiipulasäätiön uutena ravitsemispäällikkönä on elokuussa aloittanut amk restonomi Minna Pietilä Kangasalta. Pietilä siirtyi Kiipulan palvelukseen Antell-Ravintoloiden ravintolapäällikön paikalta. Ravintolapäällikkönä hän on toiminut myös Sodexho Oy:n henkilöstöravintoloissa.

– Antellilla työuraa kertyi reilu 15 vuotta. Toimin muun muassa erikokoisten toimipaikkojen esimiehenä ja kehitin ravintoloiden toimintaa. Olin myös Etelä-Suomessa eri ravintoloiden kummipäällikkönä eli autoin muita ravintoloita ja ravintolapäälliköitä, Pietilä kertoo.

Mikä sitten sai Pietilän hakemaan Kiipulaan?

– Halusin vielä lähteä kokeilemaan uutta tehtävää sekä myös kehittämään uutta. Kiipulan työpaikkailmoitus oli mielenkiintoinen ja ajattelin, että tämä voisi olla sellainen työ, johon minulla olisi annettavaa. Olin edellisen työnantajan palveluksessa pitkään ja ehkä työ alkoi jo junnaamaan. Ajattelin kokeilla miten käy, Pietilä hymyilee.

Kiipulassa ravitsemispäällikkö vastaa opiskelija- ja henkilöstöravintola Rusthollin toiminnasta ja taloudesta. Rusthollissa työskentelee ravitsemispäällikön lisäksi kymmenen työntekijää, joiden esihenkilönä Pietilä toimii. Lisäksi ravitsemispäällikkö vastaa hankinnoista, yhteydenpidosta sidosryhmiin sekä palveluiden suunnittelusta ja kehittämisestä.

Pietilä lupaa, että uudistuksia on tulossa.

– Paljon on kehittämiskohteita ja uudistamistakin luvassa. Työ ei varmasti näy vielä ensi viikolla eikä välttämättä vielä vuoden vaihteessakaan, mutta ensi vuonna varmasti. Osa asioista voidaan toteuttaa tosi nopeastikin. Teot näyttävät, mitä tapahtuu.

Pietilän mukaan hän on jo ehtinyt kyselemään Rusthollin henkilökunnalta kehittämisideoita.

– Koko tiimi pitää saada työhön mukaan. Kun kaikki sitoutuvat kehittämiseen, on muutostakin helpompi tehdä. Tiimi ei myöskään toimi, jos en itse ole tekemässä heidän kanssaan ja ottamassa viimeistä vastuuta, Pietilä summaa.

Teksti ja kuva: Ulla Harju