Valikko

Sospro avaa Kiipulan alueelle Janakkalaan kaksi uutta lastenkotia maaliskuussa 2021. Nämä lastenkodit on tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille lapsille, jotka tarvitsevat kasvuunsa ja koulunkäyntiinsä paljon aikuisten tukea ja erityisosaamista. Lastenkodit sijaitsevat samassa kivijalassa. Palvelua kehitetään tiiviissä yhteistyössä Kiipulasäätiön kanssa.

Sospro järjesti yhteistyössä Kiipulansäätiön kanssa lastenkodeille nimikilpailun. Kiipulan henkilöstöltä saatiin kilpailuun yhteensä kuusi nimiehdotusta. Ehdotusten taustalla oli toive siitä, että nimet liittyisivät Kiipulan historiaan ja Kiipulassa käytettäviin rakennusten nimiin.

Valitut nimet:
Sospron Kanta-Hämeen esimiestiimi valitsi lastenkotien nimiksi Pähkylä ja Tähkä.

Perustelut:
Kiipulan rusthollin toiminnan alkuvuosina viljan tähkiä maalattiin ja myytiin joulun aikaan. Pähkylä on kasvin pieni siemenkota. Molemmat nimet viittaavat kasvamiseen hyvällä hoidolla, jota lastenkodeissammekin teemme.

Nimet koottiin kahdelta eri henkilöltä. Heille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti ja toimitettu muistaminen Sospron toimesta.