Valikko

Kouvolassa koru- ja pienesineiden valmistusta opiskeleva Martta on palannut kesäksi kotipuoleen Janakkalaan kesätöiden perässä. Puisto-osastolla ahkeroivalle kesätyöntekijälle Kiipula on jo ennestään tuttu paikka.

– Olen ollut aiempina vuosina täällä Tet- ja Tutustu ja tienaa -jaksoilla. Nyt hain avoimella haulla kesätöihin, ja pääsin tänne, 17-vuotias Martta kertoo.

Martan kesätyöpesti on kuukauden mittainen, ja kuukaudessa on ehtinyt tehdä paljon kaikenlaista.

– Tehtävänä on ollut täällä puistoalueen ylläpito. Alkukesästä istutimme kesäkukkia. Lisäksi olemme kastelleet istutusalueita ja siistineet pensaita. Nyt laitan kuiviketta tänne puun juurelle, sillä se estää rikkaruohoja, Martta listaa tehtäviä.

Martta on viihtynyt hyvin Kiipulassa kesätöissä, ja alueena puisto on todella nätti.

– Työ on useimmiten kivaa, mutta välillä voi olla sääolosuhteiden vuoksi rankkaakin. Viime viikolla oli kolmenkymmenen asteen helle, jolloin jaksaminen oli koetuksella ulkohommissa, toteaa Martta.

– Loppukesän aion lomailla, lisää hän hymyillen.


Teksti ja kuva: Karin Pasila