Valikko

Kiipulan ammattiopistoon haki kevään 2024 yhteishaussa yhteensä 836 hakijaa. Näistä ensisijaisia hakijoita oli 553. Aloituspaikkoja oli yhteensä 385. Hakijoiden määrä on suurin koskaan, esimerkiksi vuonna 2023 hakijoita oli vajaa 700.

Kevään yhteishaussa oli mukana Kiipulan ammattiopistossa 13 ammatillista perustutkintoa sekä valmentavat koulutukset TUVA ja TELMA. Erityisen vetovoimaisia olivat Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Pirkanmaan koulutukset. Kanta-Hämeeseen on edelleen määrällisesti eniten ensisijaisia hakijoita. Päijät-Häme on vetovoimaisin aloituspaikkoihin nähden.

Hakijamääriltään suosituimmat koulutukset olivat TUVA-koulutukset Tampereella, Janakkalassa ja Lahdessa, maatalousalan perustutkinto Janakkalassa sekä liiketoiminnan tutkinto Tampereella. Lisäksi Hämeenlinnan tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto kiinnosti hakijoita.

Kevään 2024 yhteishaku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen päättyi 19. maaliskuuta.

  • Yhteishaun opiskelijavalintatulokset julkaistaan 13.6.2024.
  • Opiskelupaikan vahvistukset tulee tehdä 27.6.2024 mennessä.
  • Varasijat ovat voimassa 16.8.2024 asti.

Vapaaksi jääviä opiskelupaikkoja täydennetään jatkuvan haun kautta. Jatkuva haku Kiipulan ammattiopistoon on käynnissä ympäri vuoden aina kun paikkoja avautuu. Opiskelun voi aloittaa yksilöllisen suunnitelman mukaan.