Kun oppilaitos ja työpaikka tekevät saumatonta yhteistyötä, saadaan opiskelijoille onnistumisia ja polkuja aina työelämään asti. Valkeakoskelainen Satu Järvinen on tästä hyvä esimerkki. Vakituinen työpaikka löytyi oppisopimusopiskelun jälkeen hoivakodista omasta kotikaupungista.
Huhtikuun puolessa välissä valmistuneella Satu Järvisellä on elämänsä ensimmäinen vakituinen työsopimus taskussaan. Järvinen työskentelee nyt hoiva-avustajana Marjatta-Säätiön hoivakoti Wäinämöissä Valkeakoskella.
– Olen tehnyt kovan työn sen eteen, että näytin osaavani tehdä tätä työtä ja että saisin vakituisen työpaikan. Itselleni on ollut tosi tärkeää, että sain työpaikan ja sain näyttää, mihin minusta on! Järvinen toteaa.
Nuori nainen valmistui huhtikuun puolessa välissä Kiipulan ammattiopistosta Tampereen toimipaikasta hoiva-alan avustaviin tehtäviin. Kiipulassa koulutetaan vaativan erityisen tuen opiskelijoita sosiaali- ja terveysalalle ja tällä hetkellä tutkintoa opiskelee noin 80 opiskelijaa Tampereella, Hämeenlinnassa ja Vantaalla. Suurin osa opiskelijoista sijoittuu työelämässä hoiva-alan avustaviin tehtäviin, usein hoiva-avustajan nimellä.
Jo opiskelunsa aikana Järvinen sai oppisopimuspaikan Marjatta-Säätiön hoivakoti Wäinämöisestä, joka on muistisairaille tai muusta syystä ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille suunniteltu hoivapaikka. Oppisopimuspaikka aukesi opiskelupaikan ja työpaikan yhteistyön tuloksena.
– Kiipulasta ollaan oltu meihin aktiivisesti yhteydessä, kun harjoitteluun ja työhön sopiva opiskelija on ollut tiedossa. Onnistumisen kokemuksia on saatu erityisesti opintojen loppuun saattamisessa, Marjatta-Säätiön Valkeakosken yksikön johtaja Heini Roppo kertoo.
Myös Kiipulan ammattiopiston erityisopettaja Anne Seppälän mukaan oppilaitoksen ja työpaikan hyvällä yhteistyöllä saadaan mahdollistettua polku aina työllistymiseen saakka.
– Satun tapaus on tästä erinomainen esimerkki ja kertoo myös siitä, että sopivia työtehtäviä löytyy, kun vain tahtoakin löytyy. Vaativan erityisen tuen opiskelijat kykenevät oppimaan ja hallitsemaan myös hoiva-alan tehtävät hienosti, Anne Seppälä painottaa.
Ylpeyttä omasta työstä
Pitkään Kelan tukien varassa eläneelle Satu Järviselle vakinaistettu työpaikka on tuntunut melkeinpä lottovoitolta.
– Itse ansaittu työpaikka ja palkka ovat tosi tärkeitä. En voi oikein sanoin kuvailla tätä tunnetta, mutta olen kyllä ylpeä itsestäni. Tunnen myös itseni tarpeelliseksi ja olen oikeassa paikassa ja ryhmässä töissä. Haluan auttaa muita ihmisiä. Tykkään myös siitä, että täällä saan auttaa vanhuksia edistämään heidän kuntoutustaan ja hyvinvointiaan, Satu Järvinen miettii.
Järvisen työtehtäviin hoivakodissa kuuluvat erilaiset hoitotehtävät, kuten pesut sekä avustaminen ja auttaminen arjen askareissa kuten vaikkapa ruokailussa.
– Meillä on hoidossa erilaisia ihmisiä, joista suurin osa on muistisairaita tai he eivät pysty puhumaan. Eläydyn heidän mukanaan ja kerron heille päivästä tai muista asioista. Näen heidän silmistään ja eleistään, että he ovat tyytyväisiä hoitooni, Järvinen toteaa.
Marjatta-Säätiöstä Järviselle tarjottiin vakituista työpaikkaa opintojen päätteeksi, koska palaute työstä oli kaikin puolin positiivista.
– Satu teki jo oppisopimusaikana tarkkoja rohkeita havaintoja asukkaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Hänen kanssaan oli sovittu tunti- ja kesätöistä, mutta kun meiltä vapautui maaliskuussa hoitajan toimi, tarjosimme sitä Satulle. Meidän onneksemme Satu sanoi meille ”Tahdon”, Heini Roppo hymyilee.
Anne Seppälän mukaan vaativan erityisen tuen opiskelija voi olla aivan loistava työntekijä, kun siihen vain annetaan mahdollisuus.
– Satullakin on todella laaja työkuva ja hän tekee oikeastaan kaikkea mitä lähihoitajatkin, vain lääkehoito puuttuu tehtävistä, Seppälä kertoo.
Jokaiselle on paikkansa
Satu Järvinen kiittelee sekä työnantajaansa että opiskelupaikkaansa tuen antamisesta. Tukea on tarjottu opiskelun joka vaiheessa.
– Minua on tuettu Kiipulassa koko ajan ja autettu tärkeissä valinnoissa. Olen siitä kiitollinen.
Plussaksi hän kertoo myös sen, että opiskelun aikana on päässyt pitkille työharjoittelujaksoille.
– Itselleni on ollut tärkeämpää nähdä ja kokea kuin olla kirjan ääressä. Se on auttanut tosi paljon. Samalla olen nähnyt, onko ala itselle sopiva vai ei, Satu Järvinen kertoo.
Työantajan näkökulmasta vaativan erityisen tuen opiskelijat eivät eroa muihin verrattuna taidoiltaan.
– Päinvastoin heillä on työn tekemisen motivaatio hyvin kohdallaan. He ovat myös avarakatseisia ja erilaisiin ihmisiin avoimesti suhtautuvia. Työssäoppiminen sujuu vaivatta, kun saa käytännössä oppia mitä teoria tarkoittaa, Heini Roppo painottaa.
– Kun ihminen löytää työyhteisön, jossa häntä kannatellaan sopivasti ja annetaan vastuuta pala kerrallaan, ihminen alkaa loistaa. Kaikki tarinat eivät varmasti mene niin hyvin kuin meidän esimerkkitapauksemme. Kuitenkin jokaiselle on paikka jossain. Jokaisen tulee tuntea itsensä tärkeäksi, Roppo summaa.
Teksti: Ulla Harju
Kuvat: Heini Roppo/Marjatta-Säätiö
