Valikko

Korona haastaa opettajia. Opetusta tarjotaan etänä kaikille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, myös erityistä tukea tarvitseville. Kuinka selviät tässä tilanteessa? Tätä kysymystä Kiipulan ammattiopiston projektipäällikkö Kirsi Ek ja työelämäkoordinaattori Marjo Siekkinen pohtivat koulujen etäopetuksen alettua maaliskuun puolivälissä.

– Työkavereiden kanssa keskustelimme etäopetustilanteesta kahvipöydässä, ja pallottelimme ideoita, jonka pohjalta työpajaidea lähti etenemään. Kaikilla opettajilla ei ole vaadittavia digitaitoja, ja tässä halusimme tukea muita, Marjo Siekkinen kertaa työpajan taustaa.

Puolen tunnin ideointisession jälkeen työryhmällä oli koossa sekä 3-osaisen työpajan runko että asiantuntevat luennoitsijat. Kiipulassa oli ennestään jo vahva pohja digiosaamiselle Digityö tavaksi -hankkeen myötä. Digikoulutusta on järjestetty jo vuoden ajan opetuskäyttöön soveltuvista ohjelmista, joten aivan tyhjältä pohjalta ei tarvinnut lähteä liikkeelle.

Luennoitsijoitakaan ei suuremmin tarvinnut houkutella, vaan kaikki lähtivät ilolla mukaan digityötalkoisiin. Kehitysjohtaja Petteri Ora puolestaan teki päätöksen pitää työpajan maksuttomana, jotta mahdollisimman monella tukea ja oppia tarvitsevalla olisi mahdollisuus siihen osallistua.

Verkkotyöpajoja markkinoitiin sosiaalisessa mediassa ja yhteistyöverkostoissa ja mainos levisi aina pohjoisen koulutuksen järjestäjien sivuille asti. Koulutukselle oli selkeä tilaus, sillä ilmoittautuneita kertyi muutamassa päivässä 247.

– Jouduimme sulkemaan ilmoittautumisen, sillä Teams-alustalla on rajoitus osallistujien määrälle. Päätimme kuitenkin pitää toisen vastaavan sisältöisen työpajan heti ensimmäisen perään. Tähän toiseenkin työpajaan ilmoittautui 100 henkeä. Yhteensä työpajoihin osallistui lähes 350 henkeä, kertoo Kirsi Ek.

Yhteisöllisyys lisääntynyt koronavirustilanteen myötä

Sekä Ek että Siekkinen ovat huomanneet muutoksen kouluttajien ja opettajien asenteissa etätyön lisääntymisen myötä.

–Selvästi yhteisöllisyys on nousussa. Nyt tykätään jakaa omia materiaaleja ja kokemuksia sekä autetaan toisia, kun aiemmin on saatettu pitää itse tuotettu materiaali tiukasti omissa käsissä. Yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen näkyy selvästi, huomioi Siekkinen.

– Tärkeää tuntui ja tuntuu edelleen olevan tiedon ja kokemusten jakaminen sekä vertaistuki, Ek summaa.

Työpajoissa oli asiantuntijan pitämän alustusluennon lisäksi ryhmäkeskustelua ja yhteenvetona käytettiin Answergarden-sanapilveä.

Anwergarden-sanapilveen koottiin yhteenvetona työpajoissa esiin nousseita teemoja ja avainsanoja.

– Ryhmäkeskustelu oli tärkeä osa työpajaa, se lisäsi yhteisöllisyyttä. Osallistujat oli jaettu pienempiin ryhmiin ja näissä ryhmissä jaettiin paljon omia kokemuksia etäopetuksesta. Osallistujat nostivat esiin runsaasti innovatiivisia ratkaisuja. Esimerkiksi Instagramissa on tehty liikuntahaasteita ja Meetin kautta on pidetty yhteisiä aamulenkkejä. Monet tekevät opiskelijoille ohjevideoita Youtubeen. Osallistujat saivat toisiltaan huikean määrän hyviä toimintatapoja sekä ideoita omaan työhön, Siekkinen kertoo.

Kiipula sai osallistujilta Opetushallitusta myöten paljon kiitosta nopeasta reagoinnisti haastavaan tilanteeseen.

– Usein ajatellaan, että koulu olisi organisaationa jäykkä ja kankea, mutta kyllä me tarpeen tullen osaamme olla nopeita ja notkeita. Aina ei tarvita kuukausia aikaa valmisteluun, naurahtaa Marjo Siekkinen.

Mahdollisesta kolmannesta Erkat etänä -työpajasta on tullut kyselyitä vielä viimeisimmän työpajan jälkeenkin.

– Tällä hetkellä ei tiedossa ole enää uutta työpajaa, mutta aiempien pajojen alustusluennot ovat vapaasti katsottavissa Kiipulan Youtube-kanavalla, Kirsi Ek kertoo.

– Syksylle on suunnitteilla Erkat etänä -remix-työpaja, jossa koostettaisiin yhdessä mitä tästä tilanteesta on opittu, jatkaa Ek.

Teksti: Karin Pasila
Pääkuva: Ruutukaappaus työpajasta