Valikko

Uudet toimitilat Svinhufvudinkadulla otettiin tyytyväisenä vastaan

Kiipulan ammattiopiston uudet toimitilat Lahdessa ovat avanneet ovensa samalla, kun opintojen syyskausi starttasi käyntiin elokuussa. Svinhufvudinkadulle Lahteen remontoiduissa tiloissa on ammattiopiston valmentavan ja perustutkintokoulutuksen lisäksi tarjolla opiskelijamajoitusta.

– Saimme koulurakennukseen erittäin toimivat uudet oppimisympäristöt. Meillä on lisäksi hyvät eriyttämis- ja neuvottelutilat. Tärkeä oli saada samaan yhteyteen myös majoitusta, Kiipulan ammattiopiston koulutuspäällikkö Noora Häyhä toteaa.

Uudessa koulurakennuksessa opiskelee yhteensä noin 100 opiskelijaa. Svinhufvudinkadulla toimii sosiaali- ja terveysalan sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan toimitilahuoltajan perustutkinnot. Lisäksi tiloissa on useampia valmentavan koulutuksen TELMA- ja TUVA-ryhmiä. Henkilökuntaa tiloissa on noin 40.

Koulutuspäällikkö Noora Häyhä istuu työpöydän takana ja hymyilee.
Koulutuspäällikkö Noora Häyhä on iloinen siitä, että Lahteen on saatu uusi ja toimiva koulurakennus.

Svinhufvudinkatu 2:een rakentuneet tilat ovat olleet saneerauksessa loppukesästä 2022.

– Alun perin ajatuksena oli, että tiloihin voisi siirtyä suurin osa Lahden koulutustarjonnasta, mutta toimintamme on jo parissakin vuodessa kasvanut alueella niin, ettei tämä enää ollut mahdollista, Häyhä hymyilee.

Kiipulalla onkin Lahdessa koulutusta myös sekä Salpauksen keskustakampuksella Ståhlberginkadulla että Vipusenkadun kampuksella.

– Jatkamme Salpauksen kanssa hyväksi todettua toimintaa tiiviissä yhteistyössä heidän kanssaan, Häyhä kertoo.

Lisäksi yksi TELMA-ryhmä toimii Kiveriönkadulla Kiveriön päivätoimintakeskuksen yhteydessä.

Laadukasta opiskelijamajoitusta

Majoitusta Svinhufvudinkadun juuri saneeratuissa tiloissa on 14 paikkaa. Kuusi näistä on tarkoitettu tuettuun asumiseen.

– Lahdessa opiskelevista opiskelijoistamme kuka vaan voi majoittua meillä. Tälläkin hetkellä pari opiskelijaa kulkee täältä Vipusenkadulle. Paikkoja on vielä muutama jäljellä, Noora Häyhä vinkkaa.

Häyhä kertoo olevansa erittäin tyytyväinen, että uudet toimitilat saatiin avattua ajallaan, ja ne on jo toimiviksi havaittu. Opiskelijat hän toivottaa lämpimästi tervetulleeksi Svinhufvudinkadulle.

– Hienoa, että olette valinneet Kiipulan opiskelupaikaksenne. Meille on tärkeää, että kaikilla on oma paikkansa, mahdollisuus oppia sekä löytää oma polkunsa eteenpäin. Siinä me Kiipulan henkilökuntana haluamme olla tukena ja apuna!

Opiskelijamajoitushuone, jossa työpöytä, sänky sekä nojatuoli.
Opiskelijoiden majoitushuoneet ovat tilavia ja valoisia ja niissä voi helposti kulkea vaikkapa pyörätuolilla.
Näkymä tyhjään opiskelijakahvilaan ylhäältä kakkoskerroksesta.
Koulussa on tilat myös opiskelijakahvilalle, jossa toiminta alkaa kouluvuoden pyörähdettyä kunnolla käyntiin.
Tyhjä luokkahuone, jossa on pöydät ja punaiset työtuolit. Luokassa on iso taulutelevisio.
Oppimisympäristöt ovat toimivia ja tilavia.
Vaaleankeltaiseksi rapattu koulurakennus, jossa on punainen katto.
Uusi koulurakennus sijaitsee Lahdessa keskeisellä paikalla Svinhufvudinkadulla.

Pääkuvassa: Vastasaneeratun koulurakennuksen käytävillä on hyvin tilaa opiskelijoille.

Teksti: Ulla Harju
Kuvat: OIga Siikaluoma/Karin Pasila