Valikko

Janakkalan toimipaikan kasvihuoneille saapui tällä viikolla 3766 tomaatin taimea. Enemmistö saapuneista kasveista on tavallisen punaisen tomaatin taimia ja niitä täydentämään on valittu pienempi erä punaista kirsikkatomaattia.

Huomattavan työllistäviin istutustalkoisiin osallistui sekä Kiipula Gardensin henkilökuntaa että ammattiopiston opiskelijoita. Istutusurakka suoritettiin pääosin yhden työpäivän aikana.

Huhtikuussa istutettujen tomaattien satoa voi alkaa odottamaan kesäkuun aikoihin. Kiipulassa kasvatettuja tomaatteja tullaan kesän mittaan myymään Kiipulassa kahvila-myymälä Miinantorilla ja Janakkalan lähialueiden K-ryhmän kaupoissa.

Opiskelija istuttaa tomaatintaimea riviin.
Puutarha-alan opiskelija Vinh Nguyen oli yksi tomaattien istutustalkoisiin osallistuneista.


Kuvat ja teksti: Olga Siikaluoma