Valikko

– Kaikki eläimet on mun lemppareita!, kuuluu innostunutta hihkuntaa lapsilaumasta.

– Kyllä se on kaunis, kuuluu pikkutytön huokaisu, kun Kiipulan valkoinen riikinkukko pörhistelee pyrstöänsä.

Kiipulan ammattiopisto on solminut kumppanuussopimuksen hämeenlinnalaisen Karhuryhmän päiväkodin kanssa. Joonas Rinta-Harrin ja Atte Tarrin vuonna 2018 perustaman retki- ja luontopainotteinen päiväkodin tavoitteena on olla eturintamassa toteuttamassa lapsilähtöistä ja kestävän elämäntavan mukaista laadukasta varhaiskasvatusta. Karhuryhmässä on lapsia 3-vuotiaista esikouluikäisiin.

Päiväkodin lapset kuuntelevat tarkasti, kun Kiipulan opettajat ja ohjaajat kertovat eläimistä. Myös eläintenhoitajaopiskelijat pääsevät esittelemään lapsille eläimiä. Lapset taas pääsevät syöttämään kanoja ja lampaita.

Karhuryhmäläisiltä tulee paljon hyviä kysymyksiä eläimiin liittyen, kuten miksi ihmeessä se riikinkukko levittelee pyrstöänsä. Joitakuita eläimet hieman jännittävät, mutta onneksi tuolloin pääsee aikuisen turvalliseen syliin.

Kumppanuudesta synergiaa

Atte Tarri seisoo pihalla rakennuksen edessä.
Atte Tarri on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Kiipulan kanssa

– Yhteistyö Kiipulan kanssa on ollut aivan mahtavaa, kehuu Karhuryhmän päiväkodin toinen perustaja Atte Tarri.

– Tässä on aivan huikeaa molemminpuolista konkretiaa arjessa. Olemme päiväkodin kanssa päässeet vierailuille ja retkeilemään Kiipulaan. Toisaalta olemme päässeet osallistamaan Kiipulan opiskelijoita, jotka ovat päässeet tutustumaan päiväkodin arkeen. Lapsille tämä yhteistyö tuo paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä, Tarri jatkaa.

Yhteistyön aloitus viivästyi koronapandemian vuoksi vuodella, mutta on nyt pääsemässä hyvin vauhtiin.

– Toivon tulevaisuudelta, että Kiipulan opiskelijat pääsevät näkemään, mitä arki parhaimmillaan voi päiväkodissa olla. Meillä on jo tällä hetkellä töissä yksi Kiipulasta valmistunut hoiva-avustaja, jolle on räätälöity juuri hänelle sopiva toimenkuva, Tarri kertoo.

Yhteistyö Karhuryhmän päiväkodin kanssa on monialaista. Toiminnassa mukana Kiipulasta on tällä hetkellä sosiaali- ja terveysala, maatalousala ja puutarha-ala.

– Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat olleet työpaikkajaksoilla Karhuryhmässä, ja olemme lisäksi mukana retkillä. Päiväkodin puolelta meille on kerrottu luontopedagogiikasta, ja päiväkodin arki on tullut tutuksi, sosiaali- ja terveysalan opettaja Katariina Filppula summaa yhteistyön tuloksia.

Opiskelijat ovat olleet myös ulkoilemassa lasten kanssa, jolloin opiskelijoita on opastettu esimerkiksi lasten pukeutumisen suhteen.

– On hienoa, kun kohtaamiset ovat sosiaalisesti moninaisia. Lapset kohtaavat erilaisia ihmisiä ja meidän opiskelijoillemme tulee päiväkotielämä tutuksi, Filppula hehkuttaa.

Viivi Mattila seisoo lammasaitauksessa ja hymyilee kameralle.
Viivi Mattila on viihtynyt lasten kanssa tehtävillä retkillä.

Myös Kiipulan ammattiopiston opiskelijat kokevat yhteistyön myönteisenä. Sosiaali- ja terveysalan opiskelija Viivi Mattila on viihtynyt hyvin Karhuryhmän päiväkodin kanssa tehtävässä toiminnassa.

– Olen nyt toista kertaa mukana retkellä Kiipulassa, ja on ollut todella kivaa. Olen oppinut lapsilta paljon rohkeutta. Lisäksi olemme kuulleet päiväkodin toiminnasta ja tutustuneet luontopedagogiikkaan, Viivi kertoo.


Pääkuvassa: Kiipulan opiskelija esittelee lapsille viiriäistä.

Teksti ja kuvat: Karin Pasila