Valikko

Lokakuussa Kiipulassa opintonsa päättää 17 opiskelijaa. Heistä kolme kokoontui läheistensä kanssa Janakkalan toimipaikkaan juhlakahveille. Apulaisrehtori Anne Saari pohti juhlapuheessaan opintojen räätälöimistä jokaisella yksilölle sopivaksi.

– Toiset suorittavat opintojen osia, toiset koko tutkinnon. Kaikilla on kuitenkin tavoitteena opiskella siten, että se tukee työllistymistä, Saari kertoo.

– Suotuisia tuulia jatkoon teille, ja olkaa ylpeitä itsestänne! Saari toivottaa.

Merkonomiksi valmistuva Iida oli iloisella juhlatuulella – ja syystä! Nuori ammattilainen työllistyi harjoittelupaikkaansa ja pääsee jatkossakin haastamaan itseään taloushallinnon kiemuroiden parissa.

– Opintojen aikana minulle varmistui, että kirjanpito on sitä ominta alaani. Olin työharjoittelussa myös esimerkiksi Prismassa, mutta kyllä kirjanpito on se minun juttuni, Iida kertoo.

Merkonomiksi valmistuva Iida ottaa vastaan onnitteluita todistus ja ruusu kädessään.
Merkonomiksi valmistuva Iida jatkaa valmistumisen jälkeen töissä unelma-alallaan kirjanpidossa.

Opettaja Minna Saarela on ollut tyytyväinen opiskelijaansa.

– Iida on todella taitava, ja välillä häntä on joutunut jopa jarruttelemaan tehtävien teossa. Iida on myös ollut roolimallina nuoremmille opiskelijoille.

Iida palkittiin myös stipendillä.

– Iida sai 250 euron stipendin Vähittäiskaupan ammattikasvatussäätiöltä hyvin sujuneista opinnoista, työhönvalmentaja Maria Nurminen kehaisee.

Kiipulan liiketoiminnassa ei ole tällä hetkellä taloushallinnon osaamisalaa, mutta Iida pääsi opiskelemaan unelma-alaansa työelämän yhteistyökumppaneiden kautta.

– Työelämäyhteistyö on todella tärkeää Kiipulalle, ja valtaosa Iidankin opinnoista sujui työvaltaisesti, Minna Saarela kertoo.

– Olen ollut useassa työpaikassa opintojen aikana, esimerkiksi palvelutalon toimistossa, tilitoimistossa ja nyt viimeisimpänä Vepro Oy:llä, jossa jatkan myös valmistumisen jälkeen.

Onnittelut kaikille valmistuneille ja opintonsa päättäville!

Pääkuvassa: Puutarhuriksi valmistuvan Samuelin mieluisin tehtävä opintojen aikana on ollut kasvihuonetaimien istuttaminen.


Kuvat ja teksti: Karin Pasila